Maailman humanitaarisen avun päivä 19.8.2022


Vuoden 2021 aikana humanitaarista työtä tekevistä 141 kuoli, 117 kidnapattiin ja 203 haavoittui työtehtäviensä aikana. Kuolleiden avustustyöntekijöiden määrä oli viime vuonna korkein sitten vuoden 2013. Tänään 19.8. vietetään maailman humanitaarisen avun päivää. YK:n yleiskokous valitsi päivän vuonna 2008 kunnioittamaan niitä YK:n 22 työntekijää, jotka menehtyivät Bagdadissa hotellipommituksessa vuonna 2003. Humanitaarisen työn avulla voidaan pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa kriisien aikana.

Tämän teemapäivän tarkoituksena on tuoda esiin avustustyöntekijöiden tärkeää työtä kriisi- sekä katastrofialueilla. Nämä työntekijät riskeeraavat henkensä auttaakseen muita hädässä olevia, joita on arvioitu tämän vuoden aikana olevan jopa 303 miljoonaa. Näiden miljoonien ihmisten avun tarpeeseen on vastaamassa satojen tuhansien humanitaaristen työntekijöiden joukko, jotka omalla ammattitaidollaan pyrkivät lievittämään inhimillistä hätää.

Toisena näkökulmana humanitäärisen avun päivänä on tarkoitus kiinnittää huomiota avun tarpeen suuruuteen. Avun tarve on tällä hetkellä suuri, ja YK:n tavoitteena onkin saavuttaa 204 miljoonaa heikoimmassa asemassa olevaa. Haasteena on kuitenkin rahoitus, sillä YK:n avustushankkeiden kustannuksiksi on arvioitu lähes 50 miljardia, kun se on saanut rahoitusta 15 miljardin edestä. Hädän laajuus ja siitä seuraavat kustannukset ovat ennennäkemättömän suuria mutta myös kerätty rahoitus on suurempi kuin koskaan aiemmin.

Tämän vuoden teemana on ajatus maailmasta kylänä. Kun osa yhteisön jäsenistä kärsii, muut kyläläiset rientävät apuun. Muut kyläläiset auttavat niin kriisin aikana kuin siitä toivuttaessa. Yhteisön tarkoituksena on siis auttaa konkreettisella sekä henkisellä tasolla. Yhteisön antamaa apua voi olla esimerkiksi ruoka-apu, yhteisöllisen tunteen luominen sekä tulevaisuuden toivon rakentaminen.

Humanitaariset työntekijät edustavat monenlaisia ammattiryhmiä. Kriisialueella esimerkiksi terveydenhuollon työntekijät parantavat fyysisiä sekä henkisiä vammoja. Turvakotien asiantuntijat pyrkivät saamaan katon niiden päälle, jotka ovat menettäneet kotinsa kriisissä ja suojelupäälliköt varmistavat väliaikaismajoitusten turvallisuuden. Lisäksi apua kriisialueille tarjoavat myös erilaiset data-analyytikot, jotka tuottavat ajantasaista tietoa kriisialueilla hyödynnettäväksi.

Osallistu lisäämään tietoisuutta humanitaarisesta työstä somessa esimerkiksi jakamalla @un_ocha julkaisu ja tägäämällä #ItTakesAVillage

Lähteet:

https://www.worldhumanitarianday.org

news.un.org

um.fi

Anni Taavila

Turun YK-yhdistyksen Suomen YK-nuoret vastaava

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *