Turun YK-yhdistys on osana Rasisminvastaista viikkoa, jota vietetään 18.-24.3.2024.
Ohjelmaa on pitkin viikkoa ja TYKy on tekemässä muun muassa 18.3. Silmät auki -kampanjaa Index ry:n kanssa sekä 23.3. Don’t Stay Silent! -taidekonttia Index ry:n, HangFlown ja Turun Tyttöjen Talon kanssa.
Koko viikon ohjelma löytyy täältä.
Osa Silmät auki -kampanjaa on parantaa omaa ymmärrystä rasismin vaikutuksesta ihmisten elämässä. Olemme koonneet kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat kohdanneet rasismia, ja nämä koosteet löytyvät alhaalta.
Rasisminvastaisuuden merkeissä on hyvä reflektoida omia toimintatapoja ja ajatusmalleja. Suomen Punainen Risti on julkaissut Tunnista & toimi -navigaattorin, joka antaa tietoa sekä konkreettisia toimintaohjeita rasismiin puuttumisesta.
Navigaattoriin pääset tästä.
Lisää tietoa Rasisminvastaisesta viikosta löytyy SPR:n sivuilta.
Kokemuksia rasismista
Lapsesta asti Suomessa asunut ukrainalaistaustainen maahanmuuttaja
Kohtaamani rasismi on lähes aina ollut rakenteellista, vaikeasti huomattavaa ja todistettavaa. Se on lähinnä näkynyt työnhaussa, ihmisten asenteissa, ilmeissä ja mahdollisuuksien puuttumisena.
Nuorempana en saanut kesätöitä, vaikka muut ikäiseni, saman koulutuksen ja kokemuksen omaavat saivat. Tulkitsin sen lopulta johtuvan venäläisperäisestä nimestäni. En olisi myöskään uskaltanut naisena suorittaa varusmiespalvelusta ellen olisi vaihtanut sukunimeäni suomalaiseen.
Jotkut lähipiirissäni ovat kokeneet minut suomalaisuudesta ja Suomesta irralliseksi, minkä nojalla he selittävät minulle vähän väliä miten Suomessa menetellään tai millaisia toimintatapoja Suomessa on. Joitakin kokemuksia rasismista on vaikeaa selittää, eivätkä ne välttämättä tunnu todenperäisiltä. Tunne siitä, että minua kohdellaan eri tavalla kuin muita kuitenkin kalvaa.
Vaikka en itse koe itseäni ulkomaalaiseksi, Suomessa syntyneet ihmiset osoittavat minulle kerta toisensa jälkeen, etten ole heidän vertaisensa. Koko elämäni olen todistellut kuuluvuuttani tähän maahan, mutta mikään ei ole riittänyt. Saan edelleen 17 vuoden jälkeen kuulla kuinka hyvin puhun suomea, vaikka suomen kieli on syrjäyttänyt venäjän kielen, alkuperäisen äidinkieleni, tunnekielenäni ja ajatteluni kielenä.
Suomen ja Kiinan kaksoiskansalainen, opiskelija
Olin itsenäisyyspäivänä ihailemassa Turun kaupungin järjestämiä valotaideteoksia. Niitä saivat mennä katsomaan kaikki milloin huvitti. Kävelin kadulla ja ihailin maisemia. Yhtäkkiä kuulin nuoren naisen sanovan ”v*tun kiinalainen” ja perään lisää kuiskintaa.
Ensimmäisenä iski paniikki ja sitten suru. Näinkö suomalaiset ottavat vastaan muita itsenäisyyspäivänä? Muut ihmiset eivät puuttuneet asiaan, ja saattoivat jopa nyökytellä mukana.
Rakenteellista rasismia olen kokenut asiakaspalvelussa sekä koulussa. Rasismi voimistui etenkin koronan aikana. Esimerkiksi asiakaspalvelussa tulee välillä kohtaamisia, joissa minua katsotaan alaspäin huonompana ihmisenä.
Pienenä muut lapset pilailivat paljon ulkonäöstäni vetämällä silmiä rasistisella tavalla tai imitoimalla kiinan kieltä rasistisesti.
Etelä-afrikkalaistaustainen adoptiolapsi, asunut Suomessa 16 vuotta
Minua kohtaan on käyttäydytty rasistisesti jo päiväkodissa. Siitä lähtien olen kokenut rasismia koulussa, somessa sekä ajoittain julkisilla paikoilla.
Päiväkodissa minua syrjittiin ihonvärini takia. Minulle sanottiin usein että ”oot kakan värinen” tai vastaavaa. Minua ei aina otettu leikkeihin mukaan, sillä olin musta. Koulussa syrjiminen oli samanlaista. Päiväkodissa ja peruskoulun aikana rasismiin ei puututtu, ja muutimme tämän takia pois.
Toisella asteella koin rasismia fyysisessä sekä verbaalisessa muodossa. Minua haukuttiin ja syrjittiin sekä ajoittain lyötiin ja heiteltiin tavaroilla. Silloin rasismiin kuitenkin puututtiin ja siitä tehtiin rikosilmoitus.
Rasismi on aina ollut minulle herkkä aihe ja herättänyt minussa paljon tunteita. Joskus jopa toivoisin olevani valkoinen. Rasismi on heikentänyt mielenterveyttäni huomattavasti ja näen yhä painajaisia kiusaajistani.
Koko ikänsä Suomessa asunut nainen maahanmuuttajaperheestä
Suoraa rasismia olen kohdannut kaupoissa, julkisissa tiloissa ja työpaikalla. Yleensä tilanteisiin ei puututa, ellei paikalla ole joku muu ei-suomalainen, joka pitäisi puoltani ja puuttuisi asiaan.
Työpaikalla tai koulussa minun pitää useasti todistaa pätevyyteni tavalla tai toisin. Joudun esimerkiksi pukeutumaan ammattimaisesti, kun toisaalta valkoiset kollegani voivat tulla paikalle vaikka lökäreissä. Itse olen aina laittautunut ja varmistan, että hiukseni näyttävät hyvältä, etten saisi kommentteja niistä. Toisaalta ihmiset haluavat koskea hiuksiini.
Vaikka olen asunut koko ikäni Suomessa ja olen hyvin koulutettu, joudun joka kerta uudessa ympäristössä todistamaan pätevyyteni ja älykkyyteni. Joudun käyttäytymään erittäin kauniisti ja varon useasti kieleni käyttöä, sillä tiedostan, että vaikka olen vain yksi henkilö, edustan kaikkia rodullistettuja ihmisiä. En halua tuoda esille stereotypioita, mitä meistä luullaan. Se on uuvuttavaa.
Kaksi vuotta Suomessa asunut opiskelija
Kohtasin rasismia opiskelijatapahtumassa. Opiskelukaverini sanoi, etteivät ei-suomalaiset ole tervetulleita hänen asuntoonsa, vaikka minulla ei itse asiassa ollut aikomustakaan mennä hänen luokseen. Se tuntui oudolta ja odottamattomalta. Lopulta muutkaan kaverini eivät menneet hänen luokseen.
Suomessa syntynyt englanninopettaja ja sosiaalitoimen työntekijä
Minua kohtaan on käyttäydytty rasistisesti vaikka ja missä. Ensimmäisen kerran muistan tapahtuneen päiväkodissa, kun yksi lapsista kutsui minua n-sanalla ja kyseenalaisti ihoni väriä. Kukaan ei puuttunut tilanteeseen, vaikka olin vain lapsi.
Olen kokenut rasismia naapuriltani viedessäni roskia. Tuolloin olin jo sen verran ärsyyntynyt siihen, että kohtasin rasismia niin usein, että jouduin ystäväni kanssa rasistisen naapurin kanssa “huutotappeluun”. Ystäväni ja minä emme olleet tilanteessa fyysisiä, mutta naapurini alkoi työntämään meitä ja sanoi, että soittaisi poliisit paikalle. Lopulta totesimme ystäväni kanssa, että tilanteessa ei ole mitään järkeä ja kävelimme vain pois.
Olen kokenut rasismia myös työmaailmassa Suomessa. Muutin Helsinkiin, koska huomasin että siellä oli vähemmän diskriminaatiota työmaailmassa. Työnhaussa ketään ei kiinnostanut, että minulta löytyy Suomen kansalaisuus ja olen syntynyt Suomessa. Pelkkä ulkomaalainen ulkonäkö ja nimi olivat tarpeeksi siihen, että minua ei kutsuttu edes haastatteluun, vaikka minulla oli jopa suosittelijoita. Samalle työpaikalle suomalaiset ystäväni pääsivät haastatteluun saakka ja jopa töihinkin.
Rakenteellista rasismia olen kohdannut monessa paikassa, mutta varsinkin sairaalassa. Asuin alunperin pienemmässä kaupungissa. Sairaaloissa oletettiin, että olen vain lääkkeiden perässä. Äitini on joutunut moneen otteeseen tulemaan mukaani sairaalaan ja yrittämään saada asioita kulkemaan, sillä hän oli yli 10 vuotta kyseisessä sairaalassa töissä sairaanhoitajana. Tämän jälkeen yhtäkkiä asiat alkoivat sujumaan ja selvisi, että minulla oli useampia vakavia terveydellisiä ongelmia, jotka ovat monien vuosien jälkeen vieläkin läsnä jokapäiväisessä elämässäni. Ongelmani ehtivät jopa pahentua, sillä sairaala ei suostunut tutkimaan minua tarpeeksi nopeasti.
Puoliksi romanialais–kreikkalainen nainen, asunut Suomessa koko ikänsä
Etelä-eurooppalaisen taustani takia minua on usein luultu romaniksi, joten heihin kohdistettua rasismia on kohdistettu myös minuun. Olen kohdannut huutelua ja väärinymmärryksiä, koska monelle romanialaisen ja romanin ero on epäselvä.
Äiti ja romanialais–kreikkalainen isäni antoivat minulle mahdollisimman suomalaiselta kuulostavan nimen ja sain äitini sukunimen, koska vanhempani pelkäsivät minun kohtaavan rakenteellista rasismia esimerkiksi työpaikoilla. Kun laitan työnhaussa kuvallisen ansioluettelon, yhteydenottoja työpaikoista tulee vähemmän.
Nuori suomenruotsalainen mies, opiskelija
Olen kohdannut hurrittelua ohikulkijoilta, kun puhun ruotsia julkisesti. Minuun kohdistuu negatiivisia stereotypiota taustaani tuntematta. Suomenruotsalaisia kohtaan on kielellistä diskriminaatiota julkisissa palveluissa, en koe rakenteellista rasismia kuitenkaan suurena ongelmana omalle viiteryhmälleni.
Erään kerran järjestimme rastikierrosta eräässä puistossa porukassa, jossa kaikki olivat ruotsinkielisiä. Humalainen seurue istui lähietäisyydelle ja alkoi huutelemaan slurreja ja kehoittamaan meitä muuttamaan “sinne mistä ollaan tultukin”. Seurueen parhaiten suomea puhuvana lähestyin seuruetta ja pyysin heitä ystävällisesti poistumaan. Häirintä loppui, kun osasinkin suomea lähes äidinkielen tasoisesti.
Pakistanilainen maahanmuuttaja, opiskelija ja osa-aikainen työntekijä
Olen kohdannut rakenteellista rasismia kaupassa, jonne menin odottamaan junan lähtöä. Ulkona oli 20 astetta pakkasta ja junani lähtöön oli 40 minuuttia, joten menin tekemään ostoksia. Nuori naisvartija tuli luokseni ja kysyi mitä tein kaupassa. Olin hämmentynyt, koska kyseessä oli kauppa ja olin tekemässä ostoksia. Kysyin häneltä mikä on ongelmana jolloin hän sanoi, että olen kävellyt kaupassa ympäriinsä kymmenen minuutin ajan ja näin ollen minun pitäisi lähteä. Ihmettelin tätä ja kerroin vartijalle tilanteeni. Hän sanoi ymmärtävänsä mutta sanoi, että en voi olla kaupan sisällä vaan minun pitää poistua.
Siirryin kaupan aulaan odottamaan ja vartija tuli kysymään minulta kahden minuutin välein kuinka kauan pidempään ajattelin olla paikalla. Aulassa oli muitakin ihmisiä seisoskelemassa, mutta heitä vartija ei pyytänyt lähtemään.