Pikamuoti on huolestuttanut ja puhututtanut enenevissä määrin erityisesti rikkaissa länsimaissa viime vuosina. Tällä viikolla on kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun vaatetehdas Rana Plazalla romahti jättäen alleen yli tuhat työntekijää. Mikä pikamuodissa on ongelmallista, ja miten se liittyy ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon?
Tilastojen mukaan pikamuoti saastuttaa tällä hetkellä enemmän kuin laiva- ja lentoliikenne. Päästöt pitävät sisällään materiaalit, veden kulutuksen, kemikaalit, energian, vaatteiden kuljettamisen ja isosti myös niiden pois heittämisen – vaatteita ei tehdä kestämään, ja pikamuoti on kirjaimellisesti pikaista jatkuvine uusine mallistoineen. Muoti on heikkolaatuista ja synnyttää paljon vaatehävikkiä, ja jopa kaksi kolmasosaa valmistetuista vaatteista päätyy kierrättämisen sijaan kaatopaikalle.
Naisasian tästä tekee se, että 80–85 prosenttia vaateteollisuuden 70 miljoonasta työntekijästä on naisia. Nämä naiset asuvat ja työskentelevät matalapalkkaisissa maissa kuten Bangladeshissa, Intiassa, Kiinassa tai Vietnamissa. Naiset ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti haavoittuvassa asemassa, eikä matalapalkkainen vaarallinen työ vaatetehtaalla tuo sen enempää taloudellista vaurautta kuin sosiaalista turvaakaan.
Nolla prosenttia Bangladeshin ja yksi prosentti Vietnamin työntekijöistä tienaavat riittävää palkkaa tullakseen toimeen. Lukuisissa, ellei useimmissa, vaatetehtaissa rikotaan räikeästi työoloja, kuten Rana Plaza järkyttävällä esimerkillään osoittaa. Fyysisen turvallisuuden lisäksi naisia uhkaa työpaikalla myös seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö ja esimerkiksi ehkäisypillereiden käyttämiseen pakottaminen. Kun paineet tuottaa halpaa vaatetta nopeasti kasvavat, kärjistyy tämä stressi jopa väkivallaksi tai hyväksikäytöksi. Onko tämä se hinta, jonka olemme valmiit vaatteistamme maksamaan?
Taloudellisen ahdingon ja sekä fyysisen että seksuaalisen turvattomuuden lisäksi työpaikoilla on muitakin mittavia sosiaalisia ongelmia. Työterveyshuolto on puutteellinen, oikeutta äitiyslomiin tai ammatilliseen järjestäytymiseen ei ole. Sorretuilla naisilla ei ole realistisia mahdollisuuksia pistää vastaan esimiehillensä, ja matalapalkkaisuudesta huolimatta he ovat yhteiskunnan haavoittuvina jäseninä kuitenkin riippuvainen siitäkin pienestä työstä, jota heidän on mahdollista tehdä.
Entä miten tällainen kestämätön naisia sortava rakenne murretaan?
Valtavilla muotibrändeillä on tilauksia miljardien eurojen edestä – kilpailu on kovaa. Ainoa ratkaisu ei välttämättä ole tehtaiden sulkeminen. Ristiriitaista kyllä, mutta naiset ovat kaikesta huolimatta riippuvaisia edes jonkinlaisesta toimeentulosta. Mitä matalapalkkaisempi työ, sitä suurempi on naistyöntekijöiden osuus ja siitä karsimalla jäävät juuri nämä naiset palkatta, mikäli tehtaita suljetaan. Tässä kohtaa on tärkeintä muistaa, että naisia työskentelee paljon ihan kaikissa vaateteollisuuden prosesseissa, ja että erityisen edustettuja he ovat materiaalien alkupäässä, jossa palkat myös ovat matalimmat. Ensiapuna olisikin tärkeintä varmistaa, että työntekijät saavat kohtuullista palkkaa. Tämä lisäisi joidenkin arvioiden mukaan tuotteeseen hintaa vain yhden prosentin verran.
Tärkeää olisi myös vahvistaa tehdastyöläisten työlainsäädäntöä ja mahdollisuutta järjestäytyä. Tällä tavoin vaikuttamalla on päästy muuttamaan esimerkiksi naisten työmatkojen vaarallisuuden vähentämiseen, imetys- ja WC-taukojen mahdollistamiseen ja päästy puuttumaan myös palkkatasa-arvoon. Tällaista toimintaa harrastaa esimerkiksi SASK, joka toimii sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus ihmisarvoiseen työhön ja elämiseen riittävään palkkaan. Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) on myös järjestö, joka ajaa oikeudenmukaista ja vastuullista kuluttamista. He tuovat esiin epäkohtia niin Suomesta kuin maailmalta, ja kampanjoivat tärkeiden asioiden puolesta.
Järjestöjen tukemisen ja yhtiöiden painostamisen lisäksi on toki tärkeää kiinnittää huomiota myös kulutustottumuksiimme, ja tämä on ennen kaikkea tärkeä näkökulma ympäristön kannalta. Ympäristömme ei kestä sitä määrää pikamuodin kulutusta, jonka vaateteollisuus tällä hetkellä aiheuttaa. Olemme tottuneet kuluttamaan ja ostamaan nopeasti uutta, ja näihin toiminta- ja ajatusmalleihin tarvitsemme muutosta, mikäli vaateteollisuudessa joskus tavoitellaan sekä ympäristön kestävyyttä sekä sosiaalista tasa-arvoa.
Kulutustottumuksia muuttamalla ja moraalista painostusta suuryrityksille antamalla voimme mahdollisesti muokata koko vaateteollisuuden kulttuuria. Sen lisäksi että pikamuotiin puuttumiseen on lähdettävä ympäristö edellä, on meidän lähdettävä myös ihmiset ja erityisesti haavoittuvat naiset edellä. Onko vastuullisempi kulutus, kestävämpi vaateteollisuus sekä vaateteollisuuden jättimaiden työntekijöiden palkkauksen parantaminen mahdollista yhdistää? Me emme ole valmiita maksamaan vaatteista sitä sosiaalista hintaa, jota siitä nyt maksamme – ja siitä ajatuksesta on hyvä aloittaa.
Jenna Fagerholm
Turun YK-yhdistyksen varajäsen ja ympäristövastaava
Käytettyjä lähteitä:
https://upcyclerhelsinki.blog/2021/03/08/naisten-toita/
https://kuluttaja.fi/artikkelit/viherpesua-vai-vastuullisuutta-kuluttaja-pyysi-asiantuntijaa-arvioimaan-vaateketjujen-omat-vastuullisuusmerkit/
https://www.hs.fi/talous/art-2000007773251.html
https://www.stjm.fi/uutiset/5-kysymysta-pikamuodista/
https://goodonyou.eco/what-is-fast-fashion/
https://goodonyou.eco/the-impact-of-fast-fashion-on-women-in-developing-nations/
https://yle.fi/uutiset/3-10309581
https://www.sask.fi/
https://eetti.fi/