Valtiomiehet kokoontuivat yhteen keskiviikkona Jerusalemiin muistamaan toisen maailmansodan holokaustin uhreja. Konferenssin teemana oli antisemitismin vastainen maailmanlaajuinen taistelu. Katson videoklippiä, jossa presidentti Sauli Niinistö nousee vakavannäköisenä porrasaskelmat lavalle, jonne on koottu punaisia kukkaseppeleitä asetelmaan.
Presidentti Niinistö laskee seppeleen ja seisoo hetken syvällä mietteissään, nyökkää ja poistuu.
Kontekstia tietämättä voisi ajatella kyseessä olevan yksi tilaisuus muiden joukossa, mutta sähköinen tunnelma kertoo muuta: nyt ollaan isompien asioiden äärellä kuin pelkät symboliset rituaalit. Konferenssin aihe ja tilaisuuteen kerääntyneet valtioiden edustajat tietävät sen: läsnäolo Jerusalemissa juuri tuossa ajassa ja paikassa on niin merkittävä asia, että pelkästään paikalle saapuminen voi aiheuttaa muutoksia vallan tasapainossa.
Tuossa ajassa ja paikassa diplomatia ja politiikan teko kohtaavat hienovaraisessa, mutta silti niin voimakkaita tunteita herättävässä kielenkäytössä. Valtioiden välinen vuoropuhelu tilaisuudessa antaa ymmärtää, että se, mitä tänään muistetaan, on historian opetuksista suurin: Tiettyjen asioiden ei kuuluisi toistua koskaan. Sodan. Holokaustin.
Protestina Puola on jättäytynyt konferenssista kokonaan pois. Viralliseksi syyksi on kerrottu se, ettei Puolalla ole puhujapuheenvuoroa tilaisuudessa, mutta taustalla uskotaan todellisuudessa olevan Venäjän syytökset Puolan osallisuudesta toisen maailmansodan syttymiseen. Valtioiden välistä avointa keskustelua rajoittaa lisäksi Puolan lainsäädäntö, jossa on tehty rikolliseksi Puolan arvostelu liittyen natsirikoksiin ja holokaustiin. Tällainen toiminta ei edistä historiallisten haavojen parantumista eikä paranna mahdollisuuksia päästä rakentaviin ratkaisuihin, kun lähtökohtana on syyttely ja sulkeutuminen debatissa.
Olisi naiivia ajatella, että poliittiset toimijat, valtiot, toimisivat täysin pyyteettömästi, ilman taka-ajatuksia. Taustamotiivien ja -syiden tarkempi analysointi saa jäädä kuitenkin toiseen kertaan.
Pari vuotta sitten eräs opettajani yliopistolta kysyi kurssin aluksi, muistaako kukaan, mikä päivä tänään on. Vähän aikaa oli hiljaista, mutta sitten yksi paikallaolijoista vastasi, että nyt on YK:n International Holocaust Remembrance Day.
Tänään on vainojen uhrien muistopäivä. Auschwitzin vapauttamisesta on tullut kuluneeksi tasan 75 vuotta ja Auschwitzin ja toisen maailmansodan raunioille on myös YK perustettu vuonna 1945.
Tahdon näin uuden vuosikymmenen alkajaisiksi nostaa esille aiheen, jonka äärelle jokaisen on hyvä silloin tällöin syventyä: olemme täällä toisiamme varten. Meidän tehtävämme on muistaa ja kertoa niille, jotka ovat ehkä unohtaneet. Voimme välttyä tekemästä samoja virheitä tulevaisuudessa, kun tunnemme menneisyytemme.
Älkäämme koskaan unohtako.
Nora Mäntyharju
Turun YK-yhdistys
Lähteinä käytetty Ylen artikkeleita:
22.1.2020