Onko vastuullista vaatetta olemassa?


Vaatevallankumous-viikkoa vietetään tänä vuonna 20–26. huhtikuuta. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2013, kun Bangladeshissa Rana Plaza-niminen vaatetehdas romahti ja yli 1 100 siellä työskentelevää ihmistä kuoli romahduksen seurauksena. Vaatevallankumousviikon tarkoitus onkin haastaa ihmiset miettimään sitä, kuka vaatteet valmistaa, ja millä hinnalla.

Vaatevallankumous saa siis kysymään, onko vastuullista vaatetta olemassa. Vastuullisuuden käsite liittyy läheisesti sekä eettisyyteen että ympäristöasioihin. Molemmat näistä ovat YK:n Agenda 2030 tavoitteiden kautta läsnä myös YK:n toiminnassa. Esimerkiksi tavoite 13 puhuu ilmastotavoitteiden puolesta, ja tavoite 8 nostaa esille ihmisarvoisen työn.

Kun haluaa panostaa ympäristöasioihin vaatetta valittaessa kannattaa keskittyä materiaaleihin. Iida Fredriksson teki opinnäytteensä ekologisista materiaalivalinnoista vaateteollisuudessa. Ensimmäinen asia, johon hän kehottaa kiinnittämään huomiota, on se, että minkä tahansa materiaalin valitseekaan, kannattaa suosia luomua. Luomumateriaaleja tehdessä koitetaan välttää esimerkiksi turhaa kastelua. Fredriksson toteaa, että usein luonnonmateriaalit mielletään hyviksi, ja tekokuidut pahoiksi materiaaliksi. Tämä ei kuitenkaan pidä aina paikkansa, esimerkiksi puuvillan tuotanto on erittäin epäekologista. Sen tuotanto kuluttaa paljon vettä, vie tilaa ruoan tuotannolta ja pilaa maaperän sekä ympäröivät vesistöt.

Puuvillaa paremmiksi vaihtoehdoiksi Fredriksson nimeää esimerkiksi hampun ja pellavan. Hampun kasvatus itseasiassa kuohkeuttaa maaperää ja vaikuttaa siihen positiivisesti. Se vaatii myös pienemmän alueen kasvulleen kuin puuvilla, ja kasvaa nopeammin. Pellava taas on yksi vanhimmista vaatteisiin käytetyistä materiaaleista, eikä sen viljely ole muuttunut juuri lainkaan. Sen viljeleminen ei vaadi paljoa lannoitteita tai torjunta-aineita. Pellavaa ostaessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että sen liotuksessa on voitu käyttää ympäristöä haittaavia kemikaaleja.

Ylen uudessa dokumenttisarjassa Verta, hikeä ja T-paitoja pureudutaan vaatteiden vastuullisuuteen eettisestä näkökulmasta. Nuoret vaikuttajat kohtaavat todellisuuden, jossa vaateteollisuuden työntekijät tekevät töitä ilman kunnon korvauksia tai vapaapäiviä. Työpäivät venyvät usein luokattoman pitkiksi, ja palkalla ei välttämättä pysty ostamaan edes pakollisia ruokatarpeita. Sarja saa katsojan pohtimaan, millaiset olot mahtaa olla niissä paikoissa, jotka eivät ole suostuneet kuvattaviksi, jos olot kuvauspaikoissa ovat tällaiset. Fredriksson kehottaakin aina tarkistamaan sen, missä vaate on tehty. Vaikka jokin brändi mainostaisi luomupuuvillaansa, ei siihen voi luottaa, että koko tuotantoketju olisi toiminut ympäristön ja ihmisten kannalta vastuullisesti.

Valitettavasti Fredriksson toteaa, että on lähes mahdotonta valita ekologisesti ja eettisesti parasta materiaalia. Vastuullisin valinta onkin hankkia vaatteita vain tarpeeseen, ja käyttää kaapissa olevia vaatteita, sekä korjata niitä, jotka ovat korjattavissa. Myös kierrättäminen ja käytettynä ostaminen pidentävät vaatteen elinkaarta.

Emmi Vainio
Turun YK-yhdistys

Vaatevallankumous-viikkoon voi osallistua sosiaalisessa mediassa tunnuksella #whomademyclothes.

Lähteinä on käytetty Iida Fredrikssonin opinnäytetyötä Ekologiset materiaalivalinnat vaatetustuotannossa – Case: Lil Jo & Vilja sekä Ylen dokumenttisarjaa Verta, hikeä ja Tpaitoja.