Kirjoittaja: Saana Ylikruuvi, Turun YK-Yhdistyksen puheenjohtaja, Kuvat: Pixabay
Heipä hei!
Täällä kirjoittelee Turun YK-yhdistyksen vuoden 2019 puheenjohtaja. Muutama sananen itsestäni: olen neljännen vuoden historian opiskelija ja pitkälti opinnoissani keskittynyt Yhdistyneisiin kansakuntiin ja 1900-lukuun erityisesti ihmisoikeuksien muodossa. Toivottavasti alkanut vuosi kohtelee minua, meitä ja teitä hyvin!
Ensimmäisen blogipostauksen aiheena on ilmastonmuutos, joka on samalla loppuunkulutettu sekä vuoden 2019 kuumin puheenaihe. Ilmastonmuutoskeskusteluihin törmää oikeastaan lähes joka paikassa nykyään. Esimerkkinä tähän voisinkin kertoa sivukorvalla kuulemani keskustelun, joka painautui mieleeni.
Olen siis itse innokas matkustaja. Olin juuri lentokentällä, määränpäänä Gdansk. Istuin kahvilan pöydässä tietokone edessäni ja selailin materiaalia tätä postausta varten. Olin juuri lukenut Ylen artikkelin, kun viereisessä pöydässä alettiin keskustelemaan samasta aiheesta.
Aloin itsekin pohtimaan, kuka oikeastaan vastaa päästöistä ja ilmastonmuutoksesta? Toki historian opiskelijana lähden etsimään syitä jo 1700-luvun teollistumisesta. Usein puhutaan siitä, miten teollistumisen alkuaikoina tuhottiin Iso-Britannian metsät. Harvemmin kuitenkin mainitaan sitä, miten Kreikka autioitui aikoinaan samasta syystä.
Kuitenkin, ilmastonmuutos on vauhdittunut toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Toisen maailmansodan jälkeen maailman väkiluku on kasvanut, teknologia on mennyt hurjasti eteenpäin ja ihmiskunta kokenut kulutushysteriaa. Ennen massatuotantoa elettiin niukasti, ostohyödykkeitä oli vaikea saada. Nykyään elektroniikkaa, vaatteita ja muuta kulutustavaraa tuotetaan jatkuvalla syötöllä ympäri maailmaa, sillä kaikelle on kysyntää.
On siis selvää, että me itse alusta asti olemme aiheuttaneet ilmastonmuutokseen johtaneet päästöt ja yhdessä olemme niistä vastuussa. Olisi typerää syytellä muita, joilla ei ole samoja mahdollisuuksia ja tietoa vielä, samoista virheistä, joita me itse teimme aikoinaan samassa tilanteessa. Kehitys siirtyy yleensä sosiaalisen oppimisen kautta ja uusi sukupolvi aloittaa aina silloisen kehityksen huipulta.
Mietin usein, mitä voisin itse tehdä päästöjen vähentämiseksi. Tätä tekstiä kirjoittaessani, istun nytkin bussissa. Lensin myös tänään takaisin Puolasta ja matkustan laivalla Viroon lauantaina. Huomautettakoon välissä, etten ihan yhtä tiiviisti matkusta tavallisesti. Minulle matkustaminen on to do -listan kärjessä ja nykyään se on tehty helpoksi ja nopeaksi. Muuten hiilijalanjälkeni lienee kohtalaisen pieni. Pystyn vähentämään muovin käyttöä muistamalla kangaskassini, käytän julkista liikennettä ja mahdollisuuksien mukaan pyöräilen sekä kiinnitän kaupassa huomiota tuotteiden ekologisuuteen.
Toisaalta, kaikki eivät pysty tekemään samoja valintoja joko resurssipulan vuoksi tai he eivät tiedä muista mahdollisuuksista. Esimerkiksi muovin suhteen on osoitettu, että suurin osa maailman muovijätteestä tulee viidestä maasta: Kiinasta, Indonesiasta, Filippiineiltä, Vietnamista ja Sri Lankasta. Voisinko itse vaikuttaa siihen, että hekin saisivat mahdollisuuksia, tiedon ja resurssien kautta, ekologisempiin valintoihin? En välttämättä yksin, mutta yhdessä muiden kanssa kyllä.
Ilmastonmuutos on meidän kaikkien asia. Tule siis yhdessä pohtimaan tapoja hillitä sen vaikutuksia.