Etnofest 2018


Teksti, kuvat ja video: Venla R, Turun YK-Yhdistyksen viestintävastaava


Etnofest on Sondip ry:n, Yhdessä-yhdistys ry:n sekä Turun kaupungin järjestämä maksuton festivaali Varissuon Pelttarinkentällä.  Iloista ja värikästä Etnofestiä juhlittiin tänä vuonna jo kuudetta kertaa ja se on yksi kaupunginosan odotetuimmista tapahtumista. Eikä ihme, sillä Etnofest tarjoaa loistavan tilaisuuden päästä maistelemaan useamman etnisen keittiön ruokia, tutustumaan eri paikallisjärjestöjen toimintaan sekä nauttimaan erilaisista tanssi-ja musiikkiesityksistä. Tapahtuman kruunasi illan pääesiintyjä PastoriPike, joka hurmasi yleisön ja erityisesti paikalla olevan nuorison energisellä esiintymisellään. Viimeisen kappaleen kohdalla artisti jopa hyppäsi yleisön sekaan laulamaan ja tanssimaan.

Tämän lisäksi tapahtumassa on tarjolla runsaasti erilaisia aktiviteetteja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Esimerkiksi Turun Tyttöjen Talon pisteellä oli mahdollisuus askarrella kortti tuntemattomalle lähiseudun asukkaalle, kun taas Turun nuorisopalveluiden pisteellä sai maalailla värikkäitä muotokuvia isoon elmukelmuun.

Turun YK-Yhdistys piti tapahtumassa omaa ständiä, jonka teema oli tulevaisuuden ruoka. Vuoden 2018 alusta Suomessa sallittiin hyönteisten käyttäminen elintarvikkeena, minkä jälkeen markkinoille on tullut paljon erilaisia sirkkatuotteita, kuten mysliä, leipää, pastaa ja patukoita. Sirkoissa on runsaasti proteiinia ja niiden kasvattaminen ruuaksi aiheuttaa ilmaston kannalta vähemmän päästöjä kuin lihatuotanto. Tämän innoittamana Turun YK-Yhdistys päätti tarjota festivaalikansalle itseleivottuja heinäsirkkakaurakeksejä sekä heinäsirkkamysliä.

Kaurakeksit olivat hittituote ja  leipomamme seitsemän pellillistä keksejä katosivat parempiin suihin vain muutamassa tunnissa. Heinäsirkat herättivät paljon ajatuksia ihmisissä: jotkut olivat erittäin epäileväisiä sirkkoja kohtaan, kun taas toiset lähtivät innokkaasti kokeilemaan uutta ruokatrendiä. Erityisen ilahduttavaa oli huomata, miten ennakkoluulottomasti lapset söivät keksejä. Monet heistä halusivat saada keksien lisäksi maistaa yksittäisiä sirkkoja, joita olimme tuoneet ständille sirkkamyslin muodossa.

Sirkkojen maistatuksen lisäksi keräsimme ihmisten ajatuksia tulevaisuuden ruuasta ja sirkkojen syömisestä. Tässä muutamia ajatuksia:

“Miksi vain sirkkoja? Miksei murkkuja?”

“Voisin syödä tortilloissa.”

“Voi syödä nälkään.”

“Mä en voi uskoa, et se on heinäsirkka.”

”Olen allerginen kaikelle muulle paitsi sirkoille.”

Söisitkö sinä sirkkoja?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *