Joulukorttitempaus Kerttulinkadun vanhainkodin kanssa – Iloa pienillä teoilla


Teksti: Venla R, Maaria Lilja ja Sonja Perkiö


Turun YK-yhdistys järjesti kuukausi sitten 30.11. hyvän mielen joulukorttitempauksen, jossa halukkaat saivat kirjoittaa oman joulukortin vanhukselle. Kirjoitetut joulukortit jaoimme tempauksen päätteeksi Turun Kerttulinkadun vanhainkodin asukkaille.

Inspiraatio yhteistyön tekemisestä Kerttulinkadun vanhainkodin kanssa lähti alkuun Postin ja Veteraaniliiton Kiitä veteraania kortilla -kampanjasta. Hallituslaisemme oli ensin ajatellut osallistuvansa tähän tempaukseen pienellä kaveriporukalla. Valitettavasti he huomasivat tempauksen liian myöhään, mutta ajatuksesta nousi into toteuttaa oma joulukortti-tempaus ennen joulua Turun YK-yhdistyksen toimesta. Halusimme, että hyvän tekeminen yhdessä olisi mahdollista ilman isoa ajallista ja taloudellista panosta.

Haluamme kiittää tempauksen toteutumisesta Länsikeskuksen Prismaa, joka lähti mukaan lahjoittaen 200 joulupiparia Kerttulinkadun vanhainkodille. Kiitämme yhteistyöstä myös P-klubia, Kompleksia, Sosiaalitieteiden klubia ja Fobiaa.

Joulukorttien kirjoittamista varten järjestimme ständin Turun yliopiston Educariumilla. Yhdistyksemme oli hankkinut ständille joulukortteja, joiden kirjoittaminen onnistui helposti paikan päällä. Tempaukseen lähdettiin innokkaasti mukaan, mikä tuntui hienolta. Olimme varanneet aikaa ständille neljä tuntia, mutta kaikki joulukortit oli kirjoi-tettu jo 1,5 tunnin jälkeen. Ruuhkaisimpana aikana haimme innokkaille joulukortin kirjoittajille lisäpöytiä ja -tuoleja. Paikalle tulijoista osa kertoi kuulleensa tempauksesta aiemmin tiedotuksen kautta.

Joulukorttitempauksemme päätöksenä oli vierailu Kerttulin vanhainkodissa. Muutama hallituslaistamme vieraili vanhainkodilla, jossa toiminnanjohtaja otti heidät vastaan. Hallituslaisemme osallistuivat yhteislauluhetkiin, jotka pidettiin kahden eri osaston taukohuoneissa. Paikallaolijat vaikuttivat pitävän yhteisestä lauluhetkestä ja lähtivät mielellään mukaan lauluun. Aikataulusyistä ehdittiin laulaa neljä joululaulua, vaikka yhteislaulua olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Hallituslaisemme jakoivat paikallaolijoille joulukortit, ja vastaanotto oli ilahtunutta. Meidän toivottiin tulevan ensi vuonna uudelleen. Loput korteista vanhainkodin henkilökunta jakoi vanhuksille myöhemmin samana päivänä. Länsikeskuksen Prismalta saadut piparit säästettiin vanhainkodin eri osastojen tuleviin pikkujouluihin.

Halusimme Joulukorttitempauksella piristää ja muistaa vanhainkodin asukkaita näin juhlapyhien alla. Tutkimusten mukaan yksinäisyys vaikuttaa merkittävästi henkilön terveyteen ja koettuun hyvinvointiin. Yleisesti yksinäisyyden ajatellaan ikään kuin kuuluvan vanhuuteen, ja myös iäkkäät ihmiset itse ajattelevat asian olevan näin. Yksinäisyyden ajatellaan olevan väistämätöntä lisääntyvien sairauksien, ystävien ja omaisten kuolemien, oman toimintakyvyn heikkenemisen ja liikkumisen ja osallisena olemisen vaikeuksien vuoksi (Marjavuo ym. 2005, 107). Vanhenemisessa pelätään sen tuomaa toimettomuutta ja yksinäisyyttä (Julkunen 2006, 71). Vaikka ajatus yksinäisyyden kuulumisesta vanhuuteen elää vahvasti, asia ei kuitenkaan ole näin kaikkien ihmisten kohdalla. Vanhusten kokemaa yksinäisyyttä ei myöskään saisi sivuuttaa asiana, jonka nyt vain ajatellaan kuuluvan tuohon ikäkauteen.

Tärkeää on ymmärtää ero terveen yksinolon ja ongelmaksi muodostuneen yksinäisyyden välillä. Ihmisen ikääntyessä voivat aiemmin koetut yksinäisyyden tunteet aktivoitua ja tuottaa kokijalle suurta kärsimystä. Yksinäisyys voi pahimmillaan vahingoittaa niin psyykkistä että fyysistä terveyttä. (Marjavuo ym. 2005, 67). Kärsimystä aiheuttava yksinäisyys johtaa turvattomuuden tunteeseen sekä erilaisiin pelkoihin, jotka puolestaan voivat lisätä masennusriskiä. Ihminen voi eristyä vielä enemmän. Tutkimuksissa juhlapyhät koettiin vaikeimmaksi ajaksi vanhusten yksinäisyyden kokemisen kannalta. Juhlapyhien aikaan yksinäisyys korostui, ja muistot entisestä elämästä vahvistuivat.

Mitä ajatuksia joulukorttitempaus meissä herätti jälkeenpäin? Yleisesti koimme tempauksen osoittaneen, että pienillä teoilla on oikeasti mahdollista tehdä hyvää. Oli hienoa nähdä ilo sekä joulukortin kirjoittajien että joulukortin saaneiden vanhusten kasvoilla. Sekä kirjoittajat että korttien saajat vaikuttivat suhtautuneen tempaukseen positiivisesti. Ihmisten into ylitti odotuksemme.

Haluamme kiittää kaikkia joulukorttien kirjoittajia innokkuudesta, sillä te mahdollistitte tempauksemme toteu-tumisen! Turun YK-yhdistyksen on tarkoitus järjestää Joulukorttitempaus myös ensi vuonna: tosin vielä hieman isommalla ja laajemmalla konseptilla. Nyt vuoden päätyttyä haastamme jokaisen tämän blogitekstin lukijan tekemään uutena vuonna 2018 oman hyvän tekonsa. Hyvän tekemiseen ei aina vaadita suurta rahallista panostusta. Me voimme yhdessä päättää tehdä lisää tekoja, joilla voimme tuoda iloa ja välittämisen tunnetta ympärillemme.

Lähteet:
Marjavuo, A, Pitkälä, K., Routasalo, P. (toim). Senioripysäkin ryhmäterapia
psykososiaalisena kuntoutuksena. 2005. Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi.
Julkunen, R. 2006. Suuria roskia vai tyytyväisiä miehiä? Eläkkeelle jääminen miehen elämän murroskohtana. Teoksessa Ojala, H., Pietilä, I. (toim.) 2013. Miehistä puhetta. Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Suomen Yliopistopaino Oy. Juvenes Print. Tampere. Suomi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *