Kokouskoosteet 2023


Kokouskooste, 9.1.2023

Hyvät Kannan jäsenet,
Kannan hallitus vuodelle 2023 on pitänyt ensimmäisen kokouksensa.

Keväälle on suunnitteilla esimerkiksi bileitä, myyjäisiä, peli-ilta sekä liikunta- ja kulttuuritapahtumia. Niistä tiedotetaan lähempänä tapahtumia.

Päivystykset jatkuvat 11.1. alkaen maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12–14, ja perjantaisin klo 12–14 Kanta ja Kritiikki järjestävät yhteispäivystyksiä vuoroviikoin.

Kokouksen puolesta,
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 16.1.2023

Hyvät Kannan jäsenet,
hallitus on kokoustanut toisen kerran.

Haalarimerkkikilpailun voittanutta Hirveen rakastunut -merkkiä voi nyt ostaa Kannan päivystyksistä.

Huhtikuussa hallitus järjestää Suomalaisen kirjallisuuden seuran kevätseminaarissa myyjäiset.

Kokouksen puolesta,
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 23.1.2023

Hyvät Kannan jäsenet,
Hallitus on jälleen kokoustanut.

Kokouksessa kerrattiin menneitä vallanvaihtajaisia ja uuden hallituksen iltakoulua. Uuden hallituksen esittely Kannan Instagramissa alkaa viikolla 5.

Tulevia tapahtumia ovat esimerkiksi pyjamabileet ja kaverisitsit. Kannan kevätkokous on 20.3. Agoralla. Helmikuussa järjestetään luistelutapahtuma, myyjäiset ja ompeluilta. Luvassa on myös sitsilauluilta ja teatteriekskursio.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 6.2.2023

Hyvä jäsenistö,
Kannan hallitus on jälleen kokoustanut.

Lähimmät tulevat tapahtumat ovat myyjäiset Arcanumissa 14.2. ja pyjamabileet 23.2. Lisäksi yhdistyksen kevätkokous järjestetään 20.3.

Kokouksessa aloitettiin vapun tapahtumien suunnittelu. Kannan vappu alkaa alustavasti 17.4. ja huipentuu vapunpäivään.

Raha-asioiden helpottamiseksi taloudenhoitajan käyttöön hankitaan pankkikortti.
Vanha Kanta ry -haalarimerkki aiotaan ottaa uudistuotantoon.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 19.2.2023

Hyvät Kannan jäsenet,

Hallituksen viidennessä kokouksessa käytiin läpi vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös. Ne hyväksyttiin esitettäviksi yhdistyksen kevätkokouksessa 20.3.

Kokouksen puolesta,
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 21.2.2023

Hyvät kantalaiset,
hallituksen kuudennessa kokouksessa asiaa riitti!

Kevään tapahtumiin kuuluvat kaverisitsit 15.3., munajahtibileet 6.4. ja toki Kannan vapputapahtumat 17.4.–1.5. Teatteriekskursio näytelmään Homous on syntikkapoppia on 18.3., ja sen ilmoittautuminen on auki 28.2. asti jos paikkoja riittää. Viikolla 9 järjestetään kaksi opintopiiriä. Suomen kielen kehityksen opintopiiri on 2.3. ja lauseopin 3.3. Yritysvierailu Turun Sanomien toimitukseen on 28.3., ja ilmoittautuminen sinne on auki 5.3. saakka.

Viikolla 10 toimistopäivystys on periodienvälisen viikon vuoksi tauolla, mutta jäsenistö on tervetullut seuraamaan hallituksen Zoom-kokousta tiistaina 7.3.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 7.3.2023

Hyvät jäsenet
Periodien välisellä viikolla Kannan hallitus piti kokouksen Zoomissa.

Humanitaan Elina Kivimäki oli kokouksessa tutustumassa hallituksen toimintaan. Hallituksen toiminta on lähtenyt käyntiin hyvin ja suunnitelmia loppuvuodelle on paljon.

Eniten lähestyviä tapahtumia on vappuna eli 17.4.–1.5., mutta sitä ennen järjestetään myös esimerkiksi peli- ja levyraati-ilta 21.3., lasersota Kritiikin kanssa 5.4. sekä Munajahtibileet 6.4. Yhdistyksen kevätkokous on maanantaina 20.3.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 23.3.2023

Hyvät kantalaiset
Hallituksen kahdeksannessa kokouksessa käytiin läpi tulevia ja menneitä tapahtumia ja hiottiin vapun tapahtumien yksityiskohtia.

Tapahtumien osalta Kanta on alkanut jo varautumaan syksyyn, ja muutamia tilavarauksia on tehty.
Kokouksessa puhuttiin paljon Kannan toimikunnista. Kielekkeen uusi numero on julkaistu, ja lehdelle kuuluu muutenkin hyvää. Kokouksessa puhuttiin myös Oulun Osmasta ja merkkien vaihdosta, jonka ansiosta kantalaiset saavat haalareihinsa fennistimerkkejä Suomen kaikista kolkista.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste, 3.4.2023

Arvon kantalaiset,
Hallituksen yhdeksäs kokous pidettiin huhtikuun alussa.

Kannalle päätettiin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Tapahtumille aiotaan myös alkaa tekemään esteettömyyssuunnitelmat.

Lisäksi kokouksessa hiottiin vappusuunnitelmia ja puhuttiin kevään yhteisöllisyyspäivästä. Myös Turun Osman suunnittelu on aloitettu, mutta lisää suunnittelijoita ja järjestäjiä kaivataan toimikuntaan.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste 17.4.2023

Hyvät Kannan jäsenet,

Kymmenennessä kokouksessaan Kannan hallitus keskittyi ennen kaikkea lähestyvään vappuun ja sen tapahtumiin. Myös esimerkiksi tiedotuksesta toimiston käytöstä vappuna puhuttiin. Lisäksi puhuttiin esimerkiksi kurssipalautekyselystä ja hyvinvointikyselystä, joiden tarkoituksena on saada tietoa oppiaineen ja Kannan toiminnan kehittämiseen

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste 3.5.2023

Hyvät jäsenet,

Vapun jälkeisessä kokouksessa keskiössä olivat totta kai edellisten viikkojen vapputapahtumat, joiden käsittelystä saatiin paljon hyviä ideoita seuraavaa vappua varten. Lisäksi suunniteltiin jo kesän ja syksyn toimintaa, jota koskien on saatu paljon toiveita jäsenistöltä. Myös Turun Osman järjestämisestä puhuttiin jonkin verran, sillä toimikunta kaipaa lisää jäseniä.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste 1.8.2023

Hyvät kantalaiset,

Elokuun alussa hallitus kävi Zoom-kokouksessa läpi tulevan syksyn tapahtumia ja tuutoreiden suunnitelmia fuksiviikkojen ohjelmasta. Ensimmäiset koko jäsenistölle avoimet tapahtumat ovat pesäpallotapahtuma, saunailta ja baarikierros. Fuksien kastajaiset järjestetään torstaina 31.8., ja rastinpitäjiä etsitään Kannan WhatsApp-ryhmän kautta. Lisäksi Kanta osallistuu TYYn blokkiin Turku Pride -kulkueessa 26.8.

Opintojen alkaessa käynnistyvät myös toimistopäivystykset ja viikoittaiset Kantamus-uutiskirjeet Kannan sähköpostilistalla. Nykyään tapahtumista tiedotetaan muiden kanavien lisäksi Kannan nettisivujen uudessa tapahtumakalenterissa.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste 12.9.2023

Hyvät kantalaiset,

Syyskuun ensimmäisessä kokouksessa oli mukana vieraita, kun alumnijärjestö Fenniks ry:n hallitus tuli esittäytymään Kannan hallitukselle ja suunnittelemaan järjestöjen yhteistyötä. Ensimmäinen yhteinen tapahtuma on urailta 14.11. Ennen urailtaa toimistolla juhlitaan Fenniksin 10-vuotista taivalta, tarjolla on myös juotavaa ja pientä syötävää. Nykyiset opiskelijat ovat tervetulleita myös Fenniksin työnjälkeisiin Proffan kellarissa torstaina 28.9.

Tulevia tapahtumia ovat muun muassa Fuksibileet Heidisissä keskiviikkona 20.9., kaljaviesti keskiviikkona 27.9. ja Barbibileet Marilynissä 25.10. Ennen Barbibileitä järjestetään myös leffailta Machinan kanssa.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri


Kokouskooste 18.9.2023

Hyvät kantalaiset,

Yhdistyksen ylimääräisen kokouksen jälkeen Kannan hallitus piti pienen kokouksen.
Kokouksessa suunniteltiin ennen kaikkea syksyn alkoholittomia tapahtumia. Ennen vuodenvaihdetta järjestetään vielä kahdet myyjäiset. Lisäksi järjestetään pihapeli-ilta, läksyparkki, ompeluilta ja taidepaja. Muita suunnitteilla olevia tapahtumia ovat hallitushoukuttelu ja Halloween-suunnistus.

Kokouksen puolesta
Urho Kunnas,
sihteeri