Kokouskoosteet 2021

Kokouskooste, 12.1.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan uusi hallitus kokousti ensimmäisen kerran tiistaina 12.1. Kanta jatkaa toimintaansa (päivystykset, kokoukset yms.) TYY:n punaisen ajan ohjeistuksia noudattaen.

Ensimmäinen Osma-kokous on pidetty ja Osman hallitus on koottu. Fuksisitsit on päätetty siirtää tammikuulta myöhemmäksi kevääseen toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan. Pedagogisten opintojen haku on auki 4.1.-29.1. ja hakuinfo järjestetään 19.1.

Päivystykset on aloitettu! Ne ovat tuttuun tapaan maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-14 ja toistaiseksi vain etäyhteytenä.

Kannan kevätkokouksen ajankohdaksi on päätetty alustavasti tiistai 23.3. Seuraavan kerran hallitus kokoustaa perjantaina 29.1. kello 10.

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 29.1.2021

Hyvä jäsenistö,

hallitus kokousti jälleen perjantaina 29.1.

Luistelutapahtuma ja ompeluilta järjestettiin tammikuussa. Molemmissa tapahtumissa oli hauskaa!

Suomen kielen kehitys -kurssin opintopiiri järjestettiin tällä viikolla. Myös lauseopin kurssia varten on suunnitteilla opintopiirejä.

Kokouksessa pohdittiin ja ideoitiin paljon uusia konsepteja tapahtumien järjestämiseen. Muun muassa 16.2. järjestetään talvirieha, jonka hassun hauskoja tehtäviä julkaistaan etukäteen yksi kerrallaan Kannan someissa. Kannattaa osallistua! Tiistaina 23.2. järjestetään zoomissa myös levyraati!

Vuoden ensimmäinen Kieleke julkaistaan maanantaina 22.2. Kielekkeessä esitellään Kannan uusi vuoden 2021 hallitus.

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 12.2.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan hallitus kokousti jälleen perjantaina 12.2.2021.

Kanta järjestää levyraadin Zoomissa tiistaina 23.2. kello 18. Facebookista löytyy lisätietoa!
Lauseopin kurssia varten järjestetään kaksi opintopiiriä: ensimmäinen keskiviikkona 24.2. ja toinen maanantaina 8.3.

Kannan kevätkokouksen alustava päivämäärä tiistai 23.3. on virallistettu. Koronarajoitusten vuoksi kokous tullaan järjestämään todennäköisesti etänä.

Kevään Osma-tapahtuma järjestetään 26.-28.3.!

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 1.3.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan hallitus on kokoustanut jälleen.

Germanican ja Digitin kanssa järjestetyillä ystävänpäivän etähalisitseillä oli hyvä meininki. Kannan levyraatikin oli menestys!

Monia tapahtumia on tulossa. Kanta julistautuu lähipäivinä syrjinnästä vapaaksi järjestöksi! Kannan kulttuurikeskiviikko järjestetään ensimmäisen kerran keskiviikkona 17.3. kello 19 alkaen Zoomissa. Oppiaineemme opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen kahvitteluhetki järjestetään 9.4. kello 14. Myös Osma lähestyy hurjaa vauhtia, joten muistakaa käydä ilmoittautumassa!

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 18.3.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan hallitus kokousti jälleen torstaina 18.3.

Lauseopin kurssin toinen opintopiiri keräsi paljon ahkeria opiskelijoita kertaamaan lauseoppia. Kannan ensimmäinen kulttuurikeskiviikko oli pieninuotoinen tilaisuus, jossa oli mukava ja rento tunnelma!

Kanta on julistautunut syrjinnästä vapaaksi järjestöksi. Pidetään kaikki yhdessä huolta tämän toteutumisesta.

Tiistaina 30.3. järjestetään Kannan etävisailutapahtuma, josta voi voittaa huikean palkinnon! Myös oppiainekahvittelu (9.4.) opettajien kanssa lähestyy, joten muista varata päivä kalenteriin.

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 1.4.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan hallitus kokousti kiirastorstaina 1.4.

Osma-tapahtuma oli ja meni. Lauantaina nautittiin muun muassa turnauksesta ja sitseistä, joilla oli pirteä meininki. Tiistaina 30.3. järjestettiin Kannan Haluatko ruokakuljetuslahjakortin omistajaksi? -visailu, joka osoittautui erittäin onnistuneeksi! Kenties vastaavanlainen visailu järjestetään myös tulevaisuudessa!

Kokouksessa suunniteltiin Kannan vappuviikkojen ohjelmaa. Luvassa on jos jonkinmoista tapahtumaa!

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 15.4.2021

Hyvä jäsenistö,

Kannan hallistus kokousti torstaina 15.4.

9.4. järjestettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan kahvitteluhetki, joka osoittautui suosituksi. Kannan perustamisen 60-vuotispäivää juhlittiin 14.4. kippistelytilaisuuden merkeissä, mikä sekin keräsi paljon juhlijoita nostamaan maljan Kannan kunniaksi.

Kokouksessa suunniteltiin Kannan vappua. Keskustelun aiheeksi nousivat myös monet muut aiheet, kuten jokakeväinen hyvinvointikysely ja kurssipalautekysely.

Kokouksen puolesta

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 10.8.2021

Hyvä Kannan jäsenistö,
Kannan hallitus on kokoustanut jälleen.

Kokouksen puheenaiheina olivat muun muassa syksyllä koittavat college- ja kirjatilaukset sekä fuksiviikkojen tapahtumat. Fukseille järjestetään kaikenlaista ohjelmaa perinteiden mukaisesti. Osa ohjelmasta tapahtuu livenä ja osa etänä. Myös vanhemmat opiskelijat pääsevät halutessaan mukaan esimerkiksi kastajaisiin pitämään rasteja. Asiasta tiedotetaan lähipäivinä.

Kanta järjesti kesäsitsit, jotka osoittautuivat hyvin onnistuneeksi tapahtumaksi. Kesällä järjestettiin myös etäosma.

Hallitus pyrkii kokoustamaan vielä kerran ennen opintojen alkua, jotta saadaan myös käyntiin perinteiset kahdesti viikossa pidettävät päivystykset.

Kokouksen puolesta,

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste 14.9.2021

Hyvä Kannan jäsenistö,

ainejärjestömme hallitus kokousti jälleen tiistaina 14.9.

Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että liikuntasopomme Eelis Autio on eronnut tehtävästään. Etsimme uutta liikuntavastaava mahdollisimman pian.

Kokouksessa käsittelimme Kannan talousarviota päivittääksemme sitä. Käsittelyyn pääsivät myös muun muassa syksyn tulevat tapahtumat ja pian lähestyvä collegetilaus.

Kanta on iloksemme saanut paljon uusia jäseniä kuluvan syksyn aikana. Toivotamme kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi joukkoomme!

Pian kaikki pääsemme myös sitsaamaan! Keskiviikkona 13.10. järjestetään yhteiset fuksisitsit syksyjen 2020 ja 2021 fukseille. Ilmoittautuminen on auennut, joten kipin kapin kaikki laittamaan nimensä ilmoittautujalistalle, joka löytyy facebookista.

Myös livepäivystykset ovat päässeet vihdoin vauhtiin! Tervetuloa siis maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-14 Kannan toimistolle tapaamaan kanssakantalaisia.

Kokouksen puolesta,

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 2.11.

Hyvä jäsenistö,

hallitus on kokoustanut jälleen.

Fuksisitsit, konserttivierailu ja teatteriekskursio tulivat ja menivät. Nyt tulevia bileitä on Insinööri- ja humanistisitsit (4.11.), Neighbours from hell -bileet (15.11.), Kieliaineiden bileet (18.11.), Osma (26.-28.11.) ja Kannan ja Sugrin pikkujoulut (8.12.).

Muita tulevia tapahtumia on muun muassa Kannan alumni-ilta (10.11.), hallitushoukuttelut (11.11.), oppiaineen yhteisöllisyystapahtuma (19.11.) ja Kannan syyskokous (22.11.).

Lisäksi kokouksessa käytiin läpi toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Myös Kannan college- ja kirjatilaus on tehty, joten nyt odotellaan!

Kokouksen puolesta,

Mariette Oksanen, sihteeri

Kokouskooste, 14.12.2021

Parahin jäsenistö,

Kannan hallitus 2021 on kokoustanut viimeisen kerran tänä vuonna.

Pikkujoulut järjestettiin, ja fuksien ohjelma oli hyvin viihdyttävää! Valitettavasti Kannan ja Sugrin yhteinen balettikokeilu sekä oppiaineen glögitilaisuus peruuntuivat. Ensi vuoden puolella odottavat Kannan Lomaltapaluuristeily ja Valkohaalareiden sitsit!

Kannan joulukalenteria voi seurata Instagramissa, ja Kielekkeen joulukalenteria Kielekkeen nettisivuilla!

Kokouksen puolesta jouluterveisin,

Mariette Oksanen, sihteeri