Säännöt


1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Turun YK-yhdistys ry., ruotsiksi Åbo FN-förening rf.
Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki.
Yhdistys on Suomen YK-nuorten sekä Suomen YK-liiton jäsen.

2 § Toiminnan tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistoiminnassa Suomen YK-nuorten ja Suomen YK-liiton sekä paikallisten järjestöjen kanssa edistää Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassa ja muissa julkaisuissa mainittujen tavoitteiden toteutumista Suomessa sekä muualla.
Yhdistys pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan kehittymiseen
– edistämällä kansainvälistä ja kansallista yhteisymmärrystä sekä kansojen rauhanomaista yhteistoimintaa,
– tekemällä tunnetuksi Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen järjestöjen tavoitteita ja toimintaa,
– tarjoamalla yhdistysläisille mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan sekä
– herättämällä keskustelua yhteiskunnallisista asioista.
– yhdistys pyrkii edesauttamaan monikulttuurista vuorovaikutusta Turussa

3 § Toiminnan muodot
Tarkoituksiensa ja päämääriensä toteuttamiseksi yhdistys
– harjoittaa tiedotustoimintaa,
– järjestää seminaareja ja muuta koulutustoimintaa,
– toteuttaa projekteja kuten kehitysyhteistyöprojekteja, joilla pyritään välittömästi vaikuttamaan yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseen sekä
– harjoittaa kansainvälistä toimintaa mm. olemalla yhteistyössä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa.
– pyrkii edesauttamaan monikulttuurista vuorovaikutusta Turussa
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.

4 § Yhdistyksen jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Yhdistyksen kannatusjäseniksi voidaan hyväksyä yksityisiä henkilöitä tai rekisteröityjä yhdistyksiä ja yhteisöjä.
Hallitus hyväksyy varsinaiset ja kannatusjäsenet yhdistyksen jäseniksi.
Lisäksi hallitus voi kutsua kunniajäseniksi yhdistyksen toiminnassa erityisesti ansioituneen henkilön.
Hallituksella on yhdistyksen jäsenistä jäsenluettelo. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

5 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen, jos jäsen on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

6 § Jäsenmaksu Yhdistyksen jäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

7 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja vähintään viisi (5), mutta kuitenkin korkeintaan kahdeksan (8) vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä ja 0-3 varajäsentä.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hallituksen keskuudestaan valitsema varapuheenjohtaja ja vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarpeelliset toimihenkilöt.
Hallituksen kokouksissa kaikilla yhdistyksen jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus, ellei hallitus erikseen jonkun asiankohdan osalta toisin päätä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus voi myös kokoustaa sähköisesti, esimerkiksi Skypen tai sähköpostin välityksellä.
Hallituksen jäsenellä on oikeus erota hallituksesta ilmoittamalla siitä hallitukselle, joka hyväksyy eron.

8 § Toimihenkilöt
Hallitus voi tarvittaessa asettaa työvaliokuntia mm. erilaisten projektien ja tapahtumien järjestämiseksi. Työvaliokunnat toimivat hallituksen alaisuudessa. Työvaliokunnan jäsenet voivat olla myös hallituksen ulkopuolelta.

9 § Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

10 § Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta.

11 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi- huhtikuussa ja syyskokous syys-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa, kun vaatimus on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä sekä kunniajäsenellä yksi (1) ääni. Kannatusjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Päätökset kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänteen enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään kolme vuorokautta ennen kokousta.
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle lähettämällä kokouskutsu jäsenelle jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai katuosoitteeseen. Käsiteltävistä asioista on mainittava kokouskutsussa.

12 § Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuunvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvolliselle
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi
7. valitaan vähintään viisi (5), korkeintaan kahdeksan (8) hallituksen jäsentä ja nolla (0)- kolme (3) varajäsentä
8. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varatoiminnantarkastajaa
9. valitaan edustajat kattojärjestöjen hallituksiin
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevätkokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle tammikuun loppuun mennessä, kuitenkin vähintään 14 vuorokautta ennen kevätkokousta.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle syyskuun loppuun mennessä, kuitenkin vähintään 14 vuorokautta ennen syyskokousta.

13 § Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

14 § Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräävällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

15 § Muissa kohdin noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain säännöksiä.