Akateeminen purjehdusseura ABI-päivillä

Hyvät kokemukset syksyltä 2010 järjestytyistä Ready Study Go Turku-messuista innostivat Akateemisen purjehdusseuran osallistumaan Turun yliopiston järjestämille ABI-päiville 18.1.2011. Vaikka ilmoittautuminen päiville oli tehtykin hyvissä ajoin ja kaiken piti olla kunnossa, tästäkin huolimatta abipäivien lähestyessä kovaa vauhtia oli vielä viimeisenä iltana hieman epäselvää ketkä paikalle lopulta saapuisivat. Lopulta asiat kuitenkin selkenivät, kuten niillä yleensä on tapana. […]

Päätoimittajalta

Pienen lauhtumisen jälkeen ovat talvipäivien lämpötilat laskeneet taas miinuksen puolelle. Sohjoisista keleistä ei totta tosiaan ole tänä talvena tarvinnut kärsiä. Sen sijaan pakkaselta on joutunut suojautumaan ajoittain aivan tosissaan. Viime viikonloppuna Turun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin suoranaisissa tulipalopakkasissa. Pitkien kalsareiden ja kerrospukeutumisen lisäksi lämpöä oli haettava sisäisestä villapaidasta, ennaltaehkäisevästi, kuten pelastautumiskurssilla on opittu! Samaan konstiin näytti luottavan […]

AP:n merihistoriallisia tutkimuksia osa I: Salakuljettajien ja virkavallan vastakkainasettelu kieltolain Suomessa

SALAKULJETUS VIRIÄÄ Laittomalla salakaupalla on aina ollut kansainvälinen ilme. Aina kun valtio on kieltänyt jotain, salakuljetus on kiihtynyt. Vuosina 1919 – 1932 voimassa ollut kieltolaki käsittää erikoislaatuisen jakson Suomen kansakunnan historiassa. Kieltolain voimaantulo jakoi suomalaisen yhteiskunnan kahtia: lain kannattajiin ja vastustajiin. Lain vaikutus tuntui niin herran kuin työläisen arjessa. Laki näkyi sisäpolitiikassa ja talouselämässä sekä […]

Varakommodori Saimaalla

Elokuinen sunnuntai aamu oli kuulas ja siinä oli aistittavissa jo tuulahdus syksyä. Vaikka kesä vääjäämättä kulki kohti loppuaan oli edessä vielä odotettu purjehdusretki Saimaan vesistössä. Odotukset olivat korkeat jo senkin puolesta, että allekirjoittaneen järvipurjehduskokemukset olivat olemattomat ja merellä ei oltu käyty Porkkalan niemeä idempänä. Ennakko-odotukset Itä-Suomea ja järvipurjehdusta kohtaan olivat jo valmiiksi viritetty korkealle matkan […]

Uusi vuosi, uudet tuulet – Kommodorin lokikirjasta

Vuosi 2010 oli Akateemiselle purjehdusseuralle erittäin menestyksekäs. Sen jäsenmäärä kasvoi merkittävästi ja tapahtumat olivat onnistuneita. Talvikaudella järjestetyt iltamat, vuosijuhlat ja ekskursiot keräsivät mukavasti osallistujia hyisestä ilmasta huolimatta. Kauden ensimmäinen purjehdus, vapun päivän siirtopurjehdus Raumalta Naantaliin, oli myös erittäin viileä. Ympärillä siintävä meri ei hellinyt Fenixin ja Farbror Blån miehistöjä, vesi oli juuri ja juuri plussan […]