Purjehduskurssit alkavat 4.5.2020

Purjehduskurssit alkavat 4.5.2020

Purjehduskurssi Turussa keväällä 2020

PURJEHDUSKURSSILLE ILMOITTAUTUMINEN ON PÄÄTTYNYT.
Seuraava purjehduskurssi järjestetään keväällä 2021.

Akateemisen purjehdusseuran suosittu purjehduskurssi tulee taas toukokuussa 2020! ⛵️

Purjehduskurssilla opit perustaidot miehistön jäsenenä toimimisesta. Kurssi on tarkoitettu sekä aloittelijoille että jo jonkun verran purjehduskokemusta kerryttäneille. Kurssi noudattaa Purjehduksenopettajat PORY ry:n mukaista koulutusjärjestelmää.

Käytännön osiota edeltää kaksi teoriailtaa, joissa käydään läpi mm. purjeveneen osat, veneeseen vaikuttavat voimat, turvallisuus, komentoketju sekä henkilökohtainen varustus. Tämän lisäksi harjoitellaan käytännössä mm. pelastusvälineden käyttöä ja solmuja. Kurssilainen harjaantuu veneen käsittelemisessä kahtena arki-iltana (to-pe) sekä viikonlopun yli kestävän purjehduksen aikana. Purjehdukset toteutetaan selkien selällä, eli Airistolla.

Kurssille osallistuminen edellyttää Akateemisen purjehdusseuran jäsenyyttä. Jäsenyys sisältää myös Suomen purjehdus ja veneily ry:n jäsenyyden, jonka turvin kurssilaiset ovat vakuutettuja veneilytoiminnassa tapahtuvien tapaturmien varalta. Akateemisen purjehdusseuran jäsenmaksu 20€ opiskelija / 40€ muut.
Liittymisohjeet löydät täältä: https://tyyala.utu.fi/akateeminenpurjehdusseura/seura/jasenyys/

Saaristopäällikkökurssi Turussa keväällä 2020

Purjehduskurssin yhteydessä järjestetään tänä vuonna myös saaristopäällikkökurssi.

Saaristopäällikkökurssi on tarkoitettu purjehduksen perusteet jo osaavalle, kipparoinnista kiinnostuneelle purjehtijalle. Kurssilla käydään tarvittaessa myös perusasioita läpi, mutta kurssin painotus on kipparoinnin harjoittelussa, erilaisissa rantautumisissa ja navigoinnissa.

Saaristopäällikkökurssi antaa valmiuksia toimia purjeveneen kipparina. Suositeltu purjehduskokemus on vähintään 100 merimailia sekä saaristonavigointikurssi tai vastaavat taidot. Huomioi kuitenkin, että kurssi ei valmista kippariksi, vaan antaa valmiuksia ja ohjaa kippariuteen.

Purjehduskurssin ja saaristopäällikkökurssin aikataulut

Kurssien teoriaillat:
ma 4.5. kello 17-20
ke 6.5. kello 17-20
Teoriaillat ovat kaikille kurssilaisille yhteisiä ja järjestetään Quantumin luentosalissa XVI, joka sijaitsee Quantumin ensimmäisessä kerroksessa.

Käytännön purjehdukset:
1. kurssi 14.–17.5 purjehduskurssi
2. kurssi 21.–24.5. kaksi purjehduskurssia sekä saaristopäällikkökurssi
3. kurssi 28.-31.5. purjehduskurssi
Näistä valitaan yksi itselle sopiva vaihtoehto kurssille ilmoittautumisen yhteydessä.

Kaikkien kurssien ohjelma koostuu kahdesta iltapurjehduksesta (pääasiassa to ja pe klo 17-21) ja yhdestä yön yli -retkipurjehduksesta (la-su).
Käytännön osuus alkaa ja päättyy Pansion pienvenesatamaan.

Purjehduskurssien hinnat

Kurssimaksut keväällä 2020:
Opiskelijat 179 €
Muut 279 €
Kurssimaksuun sisältyy opetus, venemaksu ja satamamaksu sekä sauna. Ruuat ja kyydit Pansion pienvenesatamaan kustannetaan ja sumplitaan kurssiporukan kesken. Myös omien ruokien tuominen kurssille on mahdollista.

Tunniste: ,