Messuraportti: Vene2011

Viime vuoden tapaan messuekskursio alkoi melko hyisessä ilmassa. Pakkanen paukkui nurkissa ja monella olikin muistissa edellisvuoden Valtionrautateiden luotettavuus. Tämän takia lipunosto oli jätetty aivan viimetinkaan, kuten moni muukin kanssamatkustajamme oli tehnyt. Tästä huolimatta lipunmyynnin iloiset kassaneidit palvelivat varsin sutjakkaasti ja Pendolino lähti ajallaan kohti Helsinkiä ja Vene2011-messuja.

Junassa Akateemiselle purjehdusseuralle siunaantui kätevä konferenssipöytä, jossa keskustelu alusta alkaen suuntautui alkavaan purjehduskauteen. Onhan Helsingin venemessut perinteisesti avannut oivalla tapaa uuden purjehduskauden. Moni kanssamatkustajamme oli suuntaamassa myös messuille. Tämän seikan saattoi tunnistaa purjehdushenkisistä vaatteista: punaisista pipoista, valkoisista neuleista sekä teknisistä takeista, joiden helmassa komeili tunnettujen purjehdusvaatemerkkien brodeeraukset.

Matka Helsinkiä kohden sujui sutjakkaasti iloisen keskustelun merkeissä. Intoutuipa joku muistelemaan menneitä kausia ja niiden sattumuksia. Milloin oli osalle langennut valtionrajarikos Virosta purjehtiessa, milloin moottori oli pudonnut mereen, yhtä kaikki muistot lämmittivät merikarhujen sydämiä ja viereisissä penkkirivistöissä kuunneltiin melko tarkkaan sattumukset vai oliko kyseessä sitten eväiden aiheuttama hieman tavallista korkeampi ja innokkaampi äänentaso. Kommodori siteerasi innokkaasti myös uusinta Nautica Fennica-sarjan opusta, jossa eräissä artikkeleissa kerrottiin illallisravintola Salven historiasta.

Ihme ja kumma, mutta Pendoliino oli ajoissa Pasilassa ja seurue siirtyi kohti messukeskusta, jossa uudenkarheat jahdit ja purret odottelivat messuvieraita. Edellisvuosista viisastuneena seurue siirtyi välittömästi pienvenetarvikehallin anniskelupaviljonkiin, jossa nautittiin saaristolaisvoileipiä sekä hieman ravitsevaa ohrapirtelöä. Eräät kuitenkin tyytyivät valkoviiniin, koska mitenkäs muuten pääsisi kesäiseen tunnelmaan pakkasen ulkona ollessa yli kaksikymmentä astetta.

Paviljongista siirryttiin tähyilemään veneilytarvikeuutuuksia, jotka loistivat poissaolollaan. Näytteilleasettajat olivat tuoneet paikalle hyvin perinteisiä tarvikkeita, joista muistiin jäivät ainoastaan gorillateippi, amerikkalaisen perheen asymmetrinen ruori sekä muutama vinssi, joiden ominaisuuksiin kuului painike jolla pystyi muuttamaan vinssin pyörimissuuntaa siten, ettei sormia tarvitse enää pistää minnekään väliin trimmatessa itsejalustavan vinssin avulla genoaa. Mieleen jäi myös mukava Sika-tuotteiden esittelijä, joka lahjoitti kommodorille uuden keltaisen työlakin, joka lyö vertoja maisteri Rantasen ESAB-suikalle. Kevätkunnostuksissa nähdään!

Ennen moottorivenepuolelle uskaltautumista retkue siirtyi moottorivenehallin anniskelutiloihin, joista sai myös siideriä. Ah tuo kesäinen juoma, joka tuo tullessaan merisuolan maun kielen päälle. Tässä vaiheessa iski myös raittiusvastaavamme, joka vaati jokaisen juomaan tuopillisen kylmää jäävettä, sillä messuvalojen korvennus olisi saattanut aiheuttaa dehydraatiota karaistuneimmassakin merikarhussa.

Moottorivenehallin suurin ongelma on se, että sunnuntaiveneilijät pesiytyvät sinne lähes poikkeuksetta, joka aiheuttaa pitkiä jonoja esittelyjahteihin. Tästä syystä seuramme iskuryhmä päätti priorisoida vierailut vain veneisiin, jossa on jääpalakone ja samppanjacooleri. Tämän tyyppisiä veneitä löytyi vain kaksi, mutta koska toisen veneen messuemäntä ei ollut kovin innostunut esittelemään laitteiden toimintaa, kävimme vain Princessin hulppeassa daycruiser-mallissa, jonka markkinahinnalla saisi melko tilavan kolmion Helsingin keskustasta.

Muiden vielä ihastellessa kiiltäviä jahteja Kommodori häipyi vaivihkaan neuvottelemaan seuran purjesponsorista. Ilmeisesti neuvottelut sujuivat melko hyvin, sillä seuran sivuille on ilmestynyt uusi banneri kohtaan yhteistyökumppanit.

Messuilla oli jotenkin lattea fiilis sillä perinteistä kylkikyljessä meininkiä ei juuri ollut. Purjevene puolellakin sai kävellä melko vapaasti ilman väentungosta vaikka Finn Flyer oli rahdannut paikalle kaksi uutta malliaan, joista isommassa oli jopa päälaipioon laminoitu kukkaistapetti. Iloisena yllätyksenä oli HP1030-pursi, jonka omistaja auliisti esitteli venettään. Myös veistämön suunnittelija oli paikalla ja kapteeni Klingsted jututti miestä olan takaa. Lopputuloksena oli, että Sumutorven toimitus saa kirjoittaa kesän kuluessa raportin HP1030:n koepurjehduksesta. Toinen mielenkiintoinen uutuus oli daycruiser-tyyppinen SC20, joka on kunnianosoitus vanhoille saaristoristeilijöille. Veneen maahantuoja oli erittäin kiinnostunut Akateemisesta purjehdusseurasta vanhana Turun yliopiston alumnina.

Purjeveneosaston jälkeen nautimme virvokkeita Pro Sailor kaféssa, jonka jälkeen suuntasimme kohti Helsingin länsisatamaa ja illallista merimieskapakka Salvessa, joka kuulemma ennen oli ollut melkoinen paikka. Aija Salovaara kuvaili muistelmissaan retkeä Salveen seuraavasti:

”Eihän se enää entisen veroinen ollu, mut kyl me aika hiljaisia tyttöjä oltiin niitten vanhojen, humalaisten laivahuorien joukossa. Siin vaiheessa ku joku alotti tappelun ja poliisit ujelsi oven eteen, me otettiin ja lähettiin.” (Merihistoriallisia rajapintoja – Nautiva Fennica 2009-2010. Gts Finjetillä torppaamassa 9.8.1977-8.6.1980 s.120. )

Ei ollut tosiaan enää Salve entisensä sillä alemmantyöväenluokan kerrostumat loistivat poissaolollaan. Pöydissä istui hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa. Tästä huolimatta annokset olivat maukkaita ja kunnon kokoisia. Salven silakat olivat nimensä veroisia ja suurempikin jungmanni sai vatsansa täytettyä. Alkuruokien vahva valkosipulin maku muistutti ruokailijoita varmasti vielä pitkälle seuraavaan viikkoon. Palvelu oli ystävällistä ja pöytäkeskustelu eteni aina Espoosta Ruotsiin asti.

Paluumatka sujui rattoisasti ilman suurempia kommelluksia. VR:n konduktöörit olivat poikkeuksellisen reiluja ja osallistuivat keskusteluumme vaikka olimme kieltämättä pienessä sivumyötäisessä. Juna saapui ajoissa Turun päärautatieasemalle ja siitä joukkiomme erkani eri suuntiin, osa Alvariin, osa koteihinsa. Vaikka messut olivat pieni pettymys reissussa oli taas pientä seikkailun makua ja ensi vuonna täytyy taas lähteä uudestaan hakemaan uusia kokemuksia. Menisimmekö kenties Blue Peteriin syömään?

Lauri Kaira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *