Nousiainen 6.3.

Tänä vuonna tuntui hassulta pitää Nousiainen, koska se oli jo maaliskuussa. Siitä huolimatta paikalla oli sankka joukko tritonuslaisia ja muutama fuksi myös. Baarien lämpö houkutteli useaa huonon ilman takia, joten ulkona ei kauaa jaksettu pohtia.

Joukkueita saatiin aikaiseksi kaksi. Baarikierros sujui rauhallisesti ja tunteella. Lähtöpaikkana toimi Edison, josta lähdettiin suuntaamaan vihjeiden avulla kohti muita baareja. Bar Toimisto, Puutorin Vessa, Saaristobaari ja Tinatuoppi olivat ensimmäisen joukkueen mestat. Toinen joukkue kävi Surutoissa, Suxesissa, Bar Kukassa ja Bar Ö:ssä. Vihjeet olivat haastavia, mutta joukkueet selvisivät kunnialla koko kierroksen.

Nousiaisten after-partyt jatkuivat pitkään hyvässä hengessä ja loistavassa seurassa. Ensi vuonna kovemmilla panoksilla!

Vastaa