Uusien musiikkitieteilijöiden kastajaiset

Vietimme eilen Keltsillä ensimmäistä kertaa uusien musiikkitieteilijöiden kastajaisia. Aiemmin kaste on suoritettu syksyllä heti Taite-kastajaisten päätteeksi, mutta nykyisen mediatutkimuksen, musiikkitieteen ja taidehistorian yhteisen hakukohteen vuoksi uudet opiskelijat saavat pääaineensa vasta kolmannen periodin lopulla. Ilta oli erittäin onnistunut ja kastajaisten yhteinen ohjelma todella hauskaa.

Viime tiistain Muumi-teemaisen illanvieton aikana kirjoitimme näytelmäkohtauksia Promelaisten kanssa. Tästä inspiroituneena päätimme toteuttaa saman myös kastajaisten yhtenä ohjelmanumerona. Ensin suunnitelmana oli kirjoittaa biisejä tai runoja, mutta lopulta päädyimme kuitenkin kirjoittamaan kohtauksia. Saimme yhteensä 12 huikeaa kohtausta, joissa oli useampikin tuttu henkilö muun muassa tämän hetkisestä hallituksesta. Koska blogi on ollut hieman hiljainen, niin päätimme nyt julkaista tänne muutaman julkaisukelpoisimman tarinoista.


Taikuutta kastajaisissa

Sillan alla kastajaisyönä rahattomana ja päissään. Silmissäni loistaa Aurala. Tämän kunniaksi avaan yhden Auran. Sitten katson olkani yli. Jos näen tikkaita, menen niiden alle.

Sofianna: ”En usko taikuuteen…”

Taikuri Luttinen: ”No katsoppas tätä…”

Taikuri Luttinen ottaa housuistaan tuttisen.

Sofiannan posket alkavat jo pikku hiljaa punottamaan: ”Ooohh, onpas siinä pitkälle tähtäävä miehen fallos.”

Taikuri Luttinen: ”Minäpä taion sen nyt pois!” (Tekee näyttäviä taikurimaisia eleitä.)

Tytti: ”WAU!! Mihin se pupu katosi?”

Taikuri Luttinen: ”Siinäpä arvoitus! Jos haluat vinkin, voit tsekkaa perseeni. (Vinkkaa silmää.)

Tytti poistuu huoneesta… ja lähtee lentoon itkien. Taikuri Luttinen kaivaa kortteja taskustaan. Tytti epäilee äänekkäästi Luttisen taikurintaitoja.

Sofianna: ”Ooh tuo on niin kuumaa, kun osaat taikatemppuja.”


Vapunpäivä Vartsikalla

Vartsikalla on vapunpäivä. 3000 krapulaista opiskelijaa juhlii. Sherillä ja Tuulalla on reivit menossa. Sherillä on mukana kolme viinipulloa ja vappupallo. Jasmin toivoo, että hän voi pölliä yhden viinipulloista. Tuula ei kuitenkaan ole samaa mieltä.

Iiris: ”Tosiaankin, Tuula on todella eri mieltä.”

Juho: ”Mutta kai silti tulemme kaikki illalla?”

”No totta helvetissä!”, Iiris sanoo tarttuessaan viinipulloon.

”Anteeksi, mutta missä täällä on vessa?” kysyy sohvan alta ryöminyt Topias tuskissaan.

”Nyt ei ole aikaa pelleilylle, Topi-boy!”, huutaa Juhanojan Sisu naama punaisena ja antaa Tuulalle keksin.

Paavo: (ilmestyy paikalle kun yleisö huutaa omstart Janis Joplin) ”Mutta Sisu, minä luotettavista lähteistä kuulin että äijä ois really……..”

Sheri: ”Ai että SISU olisi jotenkin relevantti? PYH!”

Petter: ”Mutta ajoin kuitenkin pälvikaljun kuvauksia varten…”

Topias ja Juho yhteen ääneen: ”Se tuntui hyvältä.”

Topias ja Juho: ”Olemme tulleet samaan aikaan.”

Iiris hihittää ja sanoo: ”Mulla on nälkä.”

Topias: ”Ostan sul kebun, anna tilinro.”


Olli vai Olei?

Hämeenkadulla. Jussille tulee vastaan Jussi (?) ja hänen kissansa Olli. Olei kusee marketin nurkalle. Neste valuu suoraan vihanneshyllyn alle. Kauhistunut Jussi hakee potkulautansa ja lähtee takaisin Dynamoon.

Dynamossa Jussi kokee elämänsä näyn: ”Eijjumalauta, sä et voi olla John Lennon.”

John Lennon: ”Olenkin John Mehiläispesähunajakenno, etkö henno…”

Paul McGartney: ”Rakkaus on kaikkialla, ainoa mitä tarviit on rakkaus.”

Cookie Monster: ”… and cookies. Kaikki mitä tarvitset on cookies.”

Paul McGartney: ”LET IT GO!” (Leikkii Elsaa.)

Cookie Monster: ”Älä ny anna sen olla, vaan vittu toimi. John kyllä ymmärtää.”

Kaikki rupeavat kierimään lattialla ja nauravat.

Paul McGartney: ”Nyt jumalauta, kohta soitan poliisit!”

Poliisi: ”OLEN AINA PAIKALLA!”

Olei: ”Minäpä en!”

Poliisi kyllästyy kapitalismin tärvelemään maailmaan ja repii päänsä irti.


Taivaan merkit

Keltsillä kello löi puolen yön, ja suurin osa oli jo ilman juomia. Yht’äkkiä eräs eksentrinen herramies kolkutti oveen.

Eksentrinen herrasmies: ”Anteeksi, onko sinulla tulta?”

Bitch from the street: ”En polta.”

Eksentrinen herrasmies: ”No, jos asia on niin, niin minä poltan tuon kerrostalon.”

”Haista pitkä vittu!”, huutaa hätääntynyt kerrostalo.

Tähän Bitch from the street vastasi näyttämällä taivaan merkit. Ja niin Bitch from the street näytti taivaan merkit. Siellä oli Otava, Iso ja Pikku karhu. Kaikki taivaan merkit oli nähtävillä. Kerrostalo katsoi ylös taivaaseen ja heitti frisbee-kiekon seuraavalle pesälle. Tilanne 5-1 herrasmiehille.

Antero: ”Ooooooooooooooooo….. (vetää henkeä) ooooooooooooooooo…”

Ykä twistaa, Antero fistaa. Kerrostalo katselee toimintaa ankeana. Herrasmies kumartaa, ja suutelee Bitchiä kämmenelle. Antero levitoi pois, ja näyttää keskisormea.


Hamsteri-Otto ja Hamsteri-Santtu

Hamsterini Otto oli juuri kuollut häkkiinsä. Seison keittiön pöydällä ja mietin, miksi vielä elän. Menen suihkuun, missä suunnittelen olevani noin tunnin. Aion tyydyttää siellä itseäni n. 2 tuntia.

Hamsteri-Santtu: ”No hyi Otto!”

Hamsteri-Otto: ”Pidätkö siitä? ;)”

Hamsteri-Santtu: ”Pidän siitä yhtä paljon kuin sokea mies porkkanoista!”

Hamsteri-Otto: ”Mutta tiedätkö, että sokeat miehet eivät pääse taivaaseen, vaan he päätyvät Lohjalle.”

Samassa Saatana tarttui Ottoa ja Santtua lujaa. Kiveksistä. 

Hamsteri-Otto: ”Voi hyvä Lohja!”

Saatana: ”Liity meihin. Meillä on suklaa-M&M-hippu-keksejä, joissa on sitruuna-sprinklejä. Liittymislahjaksi saat Mocha Frappucinon.”

Hitler: ”Jawohl. Ja Donald Trumpin seksiorjaksi.”

Saatana: ”Olenko kertonut siitä, kun kävin kukkakaupassa? Siellä oli yksi kovin kaunis papparainen.”

Hamsteri-Otto: ”Samaan aikaan vesi muuttui viiniksi.”

Kaikki hymyilevät tyytyväisinä, Saatana tarttuu viinilasiin. Se on huono idea, sillä Saatanalla on huono viinapää.

Hamsteri-Otto: ”Minä en kestä enää.”


Suo-kvoakka

Ensin oli Suo-kuokka ja Jussi.

Jussi: ”Kuinka kauan mun täytyy tätä maata raivaa, et saan elannon?”

Alma: ”Niin se aurinko nousee seuraavanakin päivänä.”

Jussi: ”Ja laskee sitten taas.”

Laskeminen jatkuu ja on pakko päästä vessaan. Joten otan repustani pullon ja teen tarpeeni siihen, koska en halua keskeyttää flowta. Sen jälkeen pulloon voi lisätä halutessaan hiivaa ja sokeria.

Suo-kuokka: ”Voiko pulloon lisätä myös Jussin?”

Alma: ”No ei kai sentään, tässähän ihan punastuu.”

Jussi: ”En pidä punaisesta väristä.”

Punainen kameli lähtee loukkaantuneena uimaan Aurajokeen: ”Vaikka olenkin kameli, mulla on silti kakskyt tyrää.” Hän jatkoi lauluaan: ”20 terää tai tyrää, BITCH sä uit Auras se ei tee hipiälle hyvää.”

Jussi: Mut mulla on swägää nii et muilla bragaaa ku tägään.

Suo-kvoakka kärsii eksistentiaalisen kriisin ja sortuu sisäänpäin vain fission voimalla.


Fukseja Hämeenkadulla

Roolihahmot ovat Hämeenkadulla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, jokainen viiden promillen humalassa. 

Roolihahmot pohtivat yhdessä tuumin: ”Josko jallu?”

Paavo: ”Ei vielä, fuksit ei oo viel täällä.”

Fuksi1: ”Ime munaa.”

Fuksi2: ”Sopii. Meille vai teille?”

Fuksi 1: ”Ehdottomasti meille. Ethän nyt kuvittele minun TULEVAN alhaiseen asuntoosi.”

Muut nyökyttelevät myöntyvästi ja matka jatkuu kohti upeaa soluasuntoa Varissuolla.

”Huomenna halaan äitiäni”, tuumi Fuksi2

Fuksi3: ”Mitä jos kokeilisit äitiäsi?”

Fuksi1: ”No äitiäni olen kokeillut jo…”

Paavo: ”Äitisi ei ole kokenut vielä mitään, siitä voit olla varma.”

Fuksi3 varastaa Paavon vasemman jalan kengän. Paavo on hyvin surullinen ja pukee yleensä Sakarin villapaidan.

Sakari: Hihii, kutittaa.


Ihana ilta

Aurajoessa lillui kaksi teekkaria. 

”Montako olutta joit eilen?”, kysyi Juho, teekkareista pahamaineisin.

”En juonut olutta”, vastasi Kimmo. ”Olin vain täysin poissa tolaltani.”

Juho: ”Minä olin pois olaltani!”

Kimmo: ”No mutta, multa puuttuu solisluu.” (Hörppää viskipullosta.)

Juho: ”Tänne sitä jallua… eiku ei se olekaan, voi vittu.”

Kimmo: ”Se on aitoa tamperelaista, punaista. Da.”

Juho: ”Ai tamperelaista? Ja että oikein punaista.”

Yhtäkkiä heitä kohti kävelee punahiuksinen emo, joka pyytää Kimmolta mielipidettä juomastaan.

Kimmo: ”Jumala on ihmisen omaksi lohdukseen luoma sosiaalinen konstruktio.”

Jumala: ”Olen luonut ihmisen omaksi ilokseni, YOLO.”

Juho: ”Oispa Jeesus, ni elämä ois kivempaa.”

Jumala: ”Se idiootti ei enää ole minulle mitään sukua.”

Tuohtunut Jumala juo itsensä humalaan. Juho, Kimmo ja Jumala lähtevät yhdessä taivaltamaan kohti Mantun grilliä.

”Minusta tämä oli oikein ihana ilta”, sanoo Juho.


Keltsin yössä

Keltsillä kello on keskiyö. Muutama on enää jäänyt aamuun.

Petri avasi juuri uuden jallupullon ja tokaisi: ”Tuo katon teksti on kyllä inspiroiva.”

”Eikä ole!”, huusi tiukkapipoinen humanisti.

Humanistin pipo alkoi kiristää tässä kohtaa niin kovaa, että Petri ajatteli, että on parasta häipyä paikalta. Humanisti kuitenkin syöksyi Petrin perään kaivaen räsyisistä humanistin housuntaskuista tulitikkuaskia.

Petri: ”Heitä rööki.”

Vesa-Matti Loiri: ”Heitä röööööö-kiiiii-iii…. (laulaa kiihkeästi.)

Topias: ”Voi viisas Vesa-Matti, miksei kukaan pidä basisteista?”

Humanisti: ”Basisteilla on vankkumaton taipumus alapään pohdiskeluun. Kaikki hyvä tapahtuu alhaalla.”

Vesa-Matti Loiri: ”Se on kyllä totta. Mutta vaikken basisti olekaan, niin itseasiassa sen verran kutiaa, että taidan istua alas.”

Topias: ”Olisitko niin ystävällinen, että antaisit minun koskettaa huiluasi?”

Vesa-Matti Loiri: ”Haluaisitko sen sijaan kokeilla tuubaani?”

Humanisti: ”Haluaisin tietenkin kokeilla tuubaasi.”

Topias: ”Tuubani on yksityinen, sori.”

Aikamme Ääni


Jonna Tervomaa
Ääni
Universal
2017

 

 

Nykypäivänä, kun valtavirran popmusiikin yksi ominaispiirre on tietokoneella luodut soundit, on todella piristävää kuulla Jonna Tervomaan tarjoama poikkeus. Ääni on rikastettu tietokonesoundien lisäksi monipuolisella soittimistolla, aina perinteisistä bändi-instrumenteista jousisoittimiin, jotka luovat laadukkaaseen kokonaisuuteen ripauksen elokuvallisuutta. Levyn energinen avausraita ”Vaikuttavat aineet” imaisee kuulijan mukaan läpi levyn kantavaan suureen soivaan tilaan, joka ei kutistu edes levyn rauhallisemmilla kappaleilla, joita edustaa esimerkiksi ”Haamu”.

 Äänen kappaleiden aiheet ovat moninaisia ja ajankohtaisiin ilmiöihin ja asioihin pureutuvia. Tervomaa laulaa nykyaikamme vaikuttavista aineista: välinpitämättömyydestä, identiteettikriisistä, sekä vihan tuhoisuudesta. Tervomaan voimakas, persoonallinen ja hieman raspisoundinen lauluääni soveltuu kuin nakutettu kappaleiden tarinoiden kertojaksi. ”Disco Melancholiassa” Tervomaan äänessä on kuultavissa pakahduttavaa herkkyyttä. Jotain, joka vetoaa erityisen hyvin tässä ajassa, joka ajaa ihmisiä väistämättä melankoliaan, aina uudelleen ja uudelleen.

 Ääni on ensisijaisesti kokonaisuus, joka paranee jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Sille kannattaa antaa aikaa, ja kuunnella sitä ajatuksen kanssa, jotta albumin monitasoisuus ja -tulkinnallisuus avautuvat.

Anniina Kauppinen

Tritonuksen blogi ja ohjeet julkaisujen lähettämiseen

Tritonus on päättänyt perustaa blogin, jonne opiskelijat voivat lähettää musiikkiaiheisia tekstejään, esimerkiksi kurssitöitään. Blogin ylläpidosta vastaa hallituksen jäsen, jonka tiedot löytyvät Yhteystiedot-välilehdeltä. Julkaistaviksi tarkoitetut artikkelit lähetetään siis hallituksen blogivastaavalle.

Jäämme innolla odottamaan ensimmäisiä julkaisuja!

OHJEET JULKAISUJEN LÄHETTÄMISEEN

Julkaisun pituutta ei ole määritelty, mutta koska se julkaistaan blogityyppisesti, jo viisisivuinenkin teksti saattaa olla pitkähkö. Tarkistathan ennen lähettämistä kirjoitusvirheet. Ennen julkaisemista ylläpitäjä tekee vielä viimeisen tarkistuksen, mutta hyvä olisi, jos teksti olisi mahdollisimman julkaisukelpoinen jo lähetettäessä. Mahdolliset lähteet voit kirjoittaa julkaisun loppuun.

Aiheiden tulisi linkittyä musiikkiin, mutta tekstilajia ei ole määritelty. Voit siis lähettää esseen, lyhyemmän kritiikkitekstin tai muun arvostelun. Blogi on hyvä lähtökohta harjoitella kirjoittamista niille, jotka haluavat myös tulevaisuudessa kirjoittaa julkaisuja.

Julkaisut arkistoidaan aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan Julkaisuarkistoon, joka löytyy Blogin alavalikosta.

Mustat haalaribileet 30.4.

 

T(H)LKS, Digit, Sugri, Dialectica ja Tritonus:

Mustat haalaribileet Vegasissa 30.4. klo 22. 

“I see a red door and I want it painted black”… sillä musta on tyylikästä!

Sisäänpääsy maksaa 3€ ja nopeimmille on luvassa upea haalarimerkki.

WHAT: Black Overalls Party!
WHERE: @Vegas Night Club, Eerikinkatu 19
WHEN: Thu 30.3. at 10pm
WHY: Back in black
HOW MUCH: 3 EUR
TO WHO: For everyone!

https://www.facebook.com/events/1654333938201283/

Ennen bileitä järjestetään Mustat haalarisitsti T-talolla klo 18 alkaen.

 

Nousiainen 16.2.2017

Tritonuksen perinteinen laskiaisrieha eli Nousiainen järjestetään tänä vuonna torstaina 16.2.

Nousiainen on hauska ja vauhdikas kaupunkiseikkailu, jossa kaksii joukkuetta kisaavat halki loskaisen Turun ja sen baarien. Kokoonnumme Cosmic Comic Cafessa klo 19:30, jossa seuraa tarkempi ohjeistus ja joukkueisiin jako.

Kaikki tervetuloa!

Kahvihetki to 9.2. klo 11:45-12:15.

Tervetuloa kahvittelemaan yhdessä musiikkitieteen henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Tritonus järjestää perinteisen yhteisen kahvihetken torstaina 9.2. musiikkitieteen kokoushuoneessa klo 11:45-12:15.

Tervetuloa hakemaan luentokahvit luentojen välissä! Tilaisuudessa on vapaaehtoinen kahvikassa.

Tritonuksen tulevia tapahtumia!

Syksy on taas pyörähtänyt käyntiin ja sen seurauksena myös uusia tapahtumia on luvassa!

Ensi viikolla uudet fuksit kastetaan osaksi yliopistoa perinteisissä taiteen tutkimuksen kastajaisissa keskiviikkona 28.9. Musiikkitieteen rasti sijaitsee taas perinteisesti Porthaninpuistossa, jonne saa tulla myös vanhana Tritonuslaisena paikalle seuraamaan fuksien suorituksia.

Tritonus myy pullaa ja kahvia Sirkkalan aulassa tiistaina 4.10 klo 9-15. Tervetuloa ostamaan luentokahvit sekä pullat mukaan!

Tritonus pitää myös uusille opiskelijoille juhlan torstaina 6.10 klo 18 alkaen keltaisella talolla Sirkkalan sisäpihalla. Tervetuloa mukaan!

Tervehdys uusi opiskelija!

Onnittelut opiskelupaikasta musiikkitieteellä!
Musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö Tritonus ry haluaa toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaansa.

Tänäkin syksynä luvassa on monenmoista aktiviteettia illanistujaisista sitseihin ja konserttikäynneistä levyraatiin. Liity jäseneksi ja vietä opiskelutovereittesi kanssa aikaa luentosalien ulkopuolellakin!
Liittymisohjeet löydät Jäseneksi-välilehdeltä,

Tervetuloa!

Greetings to all new students!
Tritonus ry warmly welcomes all musicology’s exchange and PCS students to join our activities. In order to receive our newsletters and hear more information about our student organization in english, please contact us at tritonus-hallitus@utu.fi.

Tritonuksen Vappu 2016

IMG_20150430_181757

Vuosi alkaa jo lähenemään loppua, mutta vielä on edessä koko opiskeluvuoden helmi: Vappu. Tritonus juhlii perinteistä juhlaa perinteisesti historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen yhteisellä vappuboolilla Sirkkalan kasarmipihalla 30.4 klo 12 alkaen. Tyypillisesti olemme olleet historianrakennuksen edessä ja niin olemme tänäkin vuonna, jos kelit vain sallivat ulkona juhlimisen.

Tässä vielä vinkkinä linkki TYY:n vappuun Facebookissa, josta näkee hyvin yliopistolaiselle tärkeät aikataulut juhlan kulusta.

Tyylikäs Vappu

Tervetuloa mukaan!

Jesse Portti
Tritonus ry
Tiedotusvastaava