Prometheus ry

Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen ainejärjestö

Kutsu Prometheus ry:n syyskokoukseen 26.11.2020

Tervetuloa Prometheus ry:n syyskokoukseen!

Kokous järjestetään 26.11. klo 17 Proffan kellarin isossa kabinetissa. Kokoukseen on myös mahdollista osallistua täysivaltaisesti etäyhteydellä, ja etäyhteyttä vahvasti suosittelemme. Turun yliopiston ylioppilaskunnan ohjeiden mukaisista etäosallistumisjärjestelyistä lisätietoa kutsun lopussa ja liitteessä. Tutustu liitteeseen myös siinä tapauksessa, että haluat tulla paikan päälle.

Kokouksessa äänestetään Prometheus ry:n purkamisesta.
Yhdistyksen säännöissä määrätään, että purkamista on kannatettava 2/3 äänienemmistöllä kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa. Toinen yhdistyksen kokous ainejärjestön purkamiseksi järjestetään joulukuussa. Kokouksen äänestyskäytäntö on selitetty liitteessä.

Prometheus ry:n syyskokouksessa 2019 päätettiin aloittaa valmistelut yhdistyksen lakkauttamiseksi vuoden 2020 aikana. Tämän takia hallitus ei ole valmistellut vuodelle 2021 toimintasuunnitelmaa ja talousarviota, eikä seuraavalle vuodelle valita hallitusta, lehden toimituskuntaa tai toiminnantarkastajia. Prometheus ry:n sääntöjen mukaisesti kohdat kuitenkin käsitellään syyskokouksessa.


Esityslista
1§ Kokouksen avaaminen
2§ Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
3§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4§ Esityslistan hyväksyminen
5§ Äänestys yhdistyksen purkamisesta
6§ Yhdistyksen talous: taloudellinen tilanne ja velkojen periminen
7§ Jäsenmaksun suuruuden vahvistaminen
8§ Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja muiden hallituksen jäsenten valinta
9§ Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta
10§ Yhdistyksen Ekho-julkaisun päätoimituksen valinta
11§ Toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen
12 § Muut mahdolliset asiat
13 § Kokouksen päättäminen

Kokous on avoin kaikille Prometheus ry:n jäsenille, ja kaikilla varsinaisilla jäsenillä on kokouksessa puhe- ja äänioikeus.

Luethan huolella seuraavat ohjeet. Ohjeet sisältävät yleisluontoiset tiedot äänivaltaisuudesta, kokoukseen paikan päälle ilmoittautumisesta sekä etäyhteyden teknisistä edellytyksistä. Lisäksi sähköpostin liitteenä on tarkempi ohjeistus hybridikokouskäytännöistä. Kokouksen Zoom-linkki lähetetään yhdistyksen sähköpostilistalle viimeistään 25.11.2020.

Jos haluat osallistua kokoukseen paikan päällä, ilmoittaudu etukäteen tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/85CE4F36DF89CC4D

Mikäli sinulla on kokouspäivänä mitään flunssan oireita, älä tule paikalle kokoukseen vaan siirry etäyhteyteen. Kabinetissa noudatetaan turvavälejä ja kokouksessa on maskisuositus. Myös kokoukseen paikan päällä osallistuville suositellaan Zoom-yhteyttä oman laitteen kautta, jotta kokouksen puheenvuorot kuuluvat tasapuolisesti kaikille osallistujille.

Suosittelemme vahvasti kokoukseen osallistumista etäyhteydellä Turun yliopiston ylioppilaskunnan ja Aluehallintaviraston ohjeistusten ja kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Etäyhteydellä osallistuvat kirjataan kokouksen läsnäolijoiksi ja he voivat osallistua äänestyksiin. Etäyhteydellä osallistujille ei ole ennakkoilmoittautumista. Tarvitset etäosallistumiseen toimivan Zoom-yhteyden, mielellään myös mikrofonin ja kameran. Pidä Zoomissa etu- ja sukunimesi näkyvillä. Jotta voimme tarkistaa kokoukseen osallistujien äänivaltaisuuden ja pitää osallistujista kirjaa asianmukaisesti, tulee kokoukseen etänä osallistujien henkilöllisyys tarkistaa kameraa käyttämällä. Mikäli sinun ei ole mahdollista todistaa henkilöllisyyttäsi kameran avulla, ole yhteydessä hallituksen puheenjohtajaan.

Yhdistyksen purkamisesta päättäminen on haikeaa, varsinkin näin pandemian keskellä. Jos sinulla herää kysymyksiä aiheeseen liittyen, vastaan mielelläni.

Ystävällisin terveisin
Milja Majanlahti
Prometheus ry:n hallituksen puheenjohtaja

Kutsu Prometheus ry:n kevätkokoukseen 3.6.2020

Suomen eduskunta on säätänyt väliaikaisen lain, joka mahdollistaa yhdistyksen kokouksen järjestämisen etäyhteydellä, vaikka yhdistyksen säännöissä ei sellaista vaihtoehtoa olisikaan. Lisätietoja voi lukea osoitteesta https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/EduskunnanVastaus/Sivut/EV_37+2020.aspx

Prometheus ry:n hallitus on päättänyt hyödyntää mahdollisuuden etäkokoukseen, jotta voidaan taata kaikille jäsenille mahdollisuus osallistua kokoukseen turvallisuudesta tinkimättä. Lisätietoja voi kysyä puheenjohtajalta.

Hei Prometheus ry:n jäsen!

Tervetuloa Prometheus ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen! Kokous pidetään keskiviikkona 3. 6. klo 16 Sirkkalan kasarmirakennuksen nivelosan aulassa (Kaivokatu 12). Koska julkisia kokoontumisia on pandemiatilanteessa vältettävä, toivomme kaikkien osallistuvan etäyhteydellä. Zoom-linkki löytyy yhdistyksen sähköpostilistalta ja sitä voi tiedustella puheenjohtajalta.

Kokouksessa hallitus esittelee jäsenistön hyväksyttäviksi viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Lisäksi muokataan vuoden 2020 talousarviota, jotta Prometheus ry:n on mahdollista siirtää varoja pian perustettavan uuden ainejärjestön käyttöön. Kokouksen esityslista on luettavissa tämän viestin lopussa, ja tämän linkin takana ovat vuoden 2019 toimintakertomus, tase, tuloslaskelma ja toiminnantarkastajien lausunto.

Lämpimästi tervetuloa!

Keväisin terveisin,

vuoden 2020 hallituksen puolesta
Milja Majanlahti, pj

**

KOKOUKSEN ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

3§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4§ Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

5§ Vuoden 2020 talousarvion muokkaaminen

6§ Vuoden 2019 toimintakertomus

7§ Vuoden 2019 tilinpäätös

8§ Toiminnantarkastajien lausunto

9§ Tilinpäätöksen vahvistaminen

10§ Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2019 hallitukselle ja muille tilivelvollisille

12§ Kokouksen päättäminen

Kutsu Prometheus ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen 26.11.2019

Tervetuloa yhdistyksen syyskokoukseen Sirkkalan aulaan tiistaina 26.11.2019 klo 16. Tarjolla on teetä, kahvia ja perinteisen jouluista purtavaa.

Syyskokouksessa hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan yhdistyksen hallitus ja Ekho-lehden toimituskunta toimikaudelle 2020. Lisäksi valitaan Prometheuksen yhdistymistyöryhmään, joka perustetaan yhdessä Muusan kanssa. Jokaisella jäsenellä on äänioikeus ja mahdollisuus asettua ehdolle hallituksen tai Ekhon toimituskunnan virkoihin. Hallitusvirkaa voi hakea, vaikka ei pääsisikään paikalle kokoukseen. Laita siinä tapauksessa viestiä puheenjohtajalle esimerkiksi sähköpostilla.

Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta yhdistystoiminnasta tai Prometheus ry:stä päästäksesi mukaan Promen hallitukseen. Innokkuus ja valmius käyttää vapaa-aikaa yhteisen hyvän vuoksi ovat tärkeimmät ominaisuutesi. Kaikkiin tehtäviin saa perehdytyksen.

Tule ihmeessä mukaan tutustumaan yhdistystoiminnan saloihin, vaikka et olisikaan kiinnostunut hallituspesteistä. Kokouksessa päätetään Prometheuksen ehkä viimeisen toimintavuoden tavoitteista, Promen ja Muusan yhdistymissuunnitelmista, juhlatoiminnasta,  yhdistyksen rahankäytöstä ja muista kaikkia jäseniä koskevista asioista.

Esityslista alla. Hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi lähetetään viimeistään viikkoa ennen sähköpostilla. Lisätietoja syyskokouksesta, hallitustoiminnasta tai muista asiosta saa laittamalla viestiä puheenjohtajalle tai hallituksen sähköpostilistalle prohalliteus@utu.fi.

Lämpimästi tervetuloa!

Vuoden 2019 hallituksen puolesta,
Milja Majanlahti, puheenjohtaja

**

Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden yhdistys Prometheus ry

Syyskokous 26.11.2019 Sirkkalan aulassa (Kaivokatu 12)

Esityslista
1§ Kokouksen avaaminen
2§ Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
3§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4§ Esityslistan hyväksyminen
5§ Vuoden 2019 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen
6§ Jäsenmaksun suuruuden vahvistaminen
7§ Vuoden 2019 hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja muiden hallituksen jäsenten valinta
8§ Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta
9§ Yhdistyksen Ekho-julkaisun päätoimituksen valinta
10§ Yhdistymistyöryhmän jäsenten valinta
11§ Muut mahdolliset asiat
12§ Kokouksen päättäminen

Kutsu yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen 1.10.2019

Hei promelaiset!

Tervetuloa yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen Sirkkalan aulaan 1.10.2019 klo. 18. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentämistä sekä tarkastetaan talousarvion ajantasaisuus ja mahdollisesti tehdään siihen muutoksia. Esityslista löytyy tämän viestin lopusta.

Kokous on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille, ja jokaisella jäsenellä on äänioikeus sekä oikeus asettua ehdolle hallitukseen. Valtakirjalla on mahdollisuus asettua ehdolle mutta ei äänestää. Valtakirja hoituu lähettämällä puheenjohtajalle viestiä. Fuksit, muistakaa liittyä jäseniksi ennen kokousta: https://forms.gle/QGZU7gyjwhUxBydi7

Promen hallitukseen vapautuu loppuvuodeksi kaksi virkaa. Nyt on siis hyvä mahdollisuus liittyä kokeilemaan, miltä hallitushommat tuntuvat! Pestit alkavat heti ylimääräisestä kokouksesta ja jatkuvat tämän kalenterivuoden loppuun.

Hallitukseen haetaan ensisijaisesti koulutuspoliittista vastaavaa ja juhlavastaavaa. Molemmat virat sopivat hyvin sekä vanhemmalle että uudelle opiskelijalle. Virkoihin valitut saavat huolellisen perehdytyksen virkoihinsa toiselta samassa virassa toimivalta kokeneemmalta hallituslaiselta. Pesteihin ei siis vaadita aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta – into ja sitoutuminen riittävät!

Nähdään kokouksessa!

Vuoden 2019 hallituksen puolesta

Milja Majanlahti

Puheenjohtaja

**

Yhdistyksen ylimääräisen kokouksen esityslista

1§ Kokouksen avaaminen

2§ Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

3§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4§ Esityslistan hyväksyminen

5§ Hallituksen täydentäminen

6§ Vuoden 2019 talousarvion tarkastaminen ja muutokset

7§ Kokouksen päättäminen

Kutsu Prometheus ry:n kevätkokoukseen 2019

Hei Prometheus ry:n jäsen!

Tervetuloa yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen 2019. Kokous pidetään tiistaina 26.3. klo 16 Sirkkalan kasarmirakennuksen nivelosan aulassa.

Kokouksessa hallitus esittelee jäsenistön hyväksyttäviksi viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Lisäksi muokataan vuoden 2019 talousarviota, jotta se vastaisi paremmin toteutuvia tuloja. Kokouksen esityslista on luettavissa tämän viestin lopussa, ja linkin takana ovat vuoden 2018 toimintakertomus, tase, tuloslaskelma ja toiminnantarkastajien lausunto.

Kokouksessa tarjolla on kahvia, teetä sekä pientä purtavaa. Lämpimästi tervetuloa!

Keväisin terveisin,

vuoden 2019 hallituksen puolesta
Milja Majanlahti, pj

KOKOUKSEN ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

3§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4§ Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

5§ Vuoden 2019 talousarvion korjaaminen

6§ Vuoden 2018 toimintakertomus

7§ Vuoden 2018 tilinpäätös

8§ Toiminnantarkastajien lausunto

9§ Tilinpäätöksen vahvistaminen

10§ Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2018 hallitukselle ja muille tilivelvollisille

12§ Kokouksen päättäminen

« Older posts

© 2024 Prometheus ry

Theme by Anders NorenUp ↑