Amatööri purjehtimassa – Cabin boy muistelee
Uskomusten mukaan vesiä, meriä, järviä, jokia ja lampia kansoittavat mitä moninaisimmat ihmisten kaltaiset oliot. Suomalaisessa kansantarustossa Näkki houkuttelee ihmisiä, etenkin lapsia veteen ja hukuttaa heidät. Vesipelko on vaiettu asia. Tutkimusten mukaan joka kolmas vastaan tuleva suomalainen aikuinen on menettänyt luontaisen luottamuksen veteen ja oppinut jonkinasteisen vesipelon. Tuhansien järvien maassa on häpeällistä tunnustaa olevansa uimataidoton. Nykyaikana vedenalaisia taruolentoja ei voi kuitenkaan syyttää suomalaisten vesipelosta, vaan usein taustalla on lapsuuden perustarina: joku on nähnyt jonkun hukkuvan, toinen on ollut lähellä itse hukkua tai vedessä on syntynyt paniikkitilanne, kolmas ei ole opetellut lapsena uimaan. Rannikolla koko ikäni veden äärellä varttuneena en ollut toistaiseksi saanut vesipelko-tartuntaa, mutta vielä ennen viime kesää en ollut päässyt kokemaan purjehtimisen tunnetta.
Merenkulkukokemus rajoittui satunnaisiin Tallinnan ja Tukholman risteilyihin sekä moottoriveneajeluihin Turun saaristossa. Tämä johtui varmastikin ennakkoluuloista purjehdusta kohtaan. Mielsin harrastuksen lähinnä suomenruotsalaisen eliitin puuhasteluksi, joka sopi paremmin raihnaiselle herrasväelle, joka ei muuten enää jaksaisi liikkua. Kieltämättä maalta tarkkaillessa purjehdus vaikutti mielenkiintoiselta ja mukavalta puuhalta, mutta oli selvää, ettei harrastusta voisi aivan pystymetsästä aloittaa ja rahaakin se vaatisi. Viime kesänä minulle tarjoutui erinomainen tilaisuus oikaista ennakkoluulojani, kun kommodori Kaira pyysi meikäläistä mukaan viikonlopun purjehdusreissulle Turun saaristoon. Kolmantena henkilönä reissuun lähtisi myöskin Akateemisesta purjehdusseurasta tuttu Jan-Erik. Ammattilaisten opastuksessa saisin turvallisen ensikosketuksen purjehduksen jaloon taitoon ja voisin vain rentoutua matkanteosta nauttien. Niinpä reissuun lähdettiin eräänä kesälauantaina kommodori Kairan omistamalla H-veneellä Naantalin pienvenesatamasta.
Purjeet ylös! Veneessä vallitsi jyrkkä hierarkia Kairan ottaessa haltuun hänelle kuuluvan kapteenin roolin, mutta ei meikäläisenkään tarvinnut joutomies olla, vaan vetelin köysistä ohjeiden mukaan. Tarkkana piti olla, jotteivat köydet sotkeutuisi toisiinsa. Kommodori tulkitsi tarpeellisella merenkulkukokemuksella tuulen suunnan meren pinnan väristä, ja kohta oltiinkin jo sokkeloisessa saaristossa. Hyvästä paikallistuntemuksesta ja lujasta luonteenlaadusta saattoi aistia, että merellä oli vietetty pitkiäkin aikoja. Saattoi vain mielessään kuvitella salakuljettajien ja virkavallan kissa- ja hiiri-leikin myrskyisellä merellä, saariston sokkeloissa hurjimpina pirtuvuosina. Tuona ”suuren merisodan” aikana sokkeloisessa saaristossa räiskyivät konetuliaseet ja myrskyisellä merellä jymähti kanuuna. On unohdettu aika, jolloin urheat meriemme vartijat kävivät katkeraa sotaa rannikoillemme hyökänneitä valtavia pirtulaivastoja vastaan. Meillä ei ollut kuitenkaan kiire mihinkään; olihan vuosi 2009, eikä äkkirikastuminen pirtun avulla tullut enää kysymykseen.
Suotuisan tuulen siivittämänä saavuimme parissa tunnissa Teersaloon. Miehistön voimat olivat loppumassa. Purjeet laskettiin alas ja miehistö sai ansaitsemansa lepotauon. Tauon viettopaikaksi määräytyi Teersalon rannassa sijaitseva kodikas, merihenkinen ravintola Wanha Salakuljettaja. Mainittakoon, että aina elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ravintolassa vietetään Salakuljettajan yö -perinnetapahtumaa, jonka kieltolain aikainen teema takaa monia hauskoja hetkiä. Viikonloppuiltaisin tarjolla on myös elävää musiikkia suoraan Suomen iskelmätaivaan huipulta. Kommodori kehui ravintolan pizzoja saariston parhaiksi, mutta meillä oli paatti täynnä ruokaa ja juomaa, joten pizzat jäivät odottamaan seuraavaa kertaa. Taivaalle alkoi ilmaantua harmaita pilviä.
Purjeet ylös ja kohti Mustaluotoa, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä.Purjeet nostettuamme tuuli kääntyi lännestä lounaaseen eli meille vastaiseksi. Ei muuta kuin luovimaan! Vauhti nousi ajoittain huimaksi haastavassa aallokossa, eikä tehtävää helpottanut yhtään enempää yltynyt sade. Tämä ei kuitenkaan estänyt meitä aterioimasta kesken luovimisen. Kuten tiedämme, ei nälkä odota. Mustaluodossa maihin ja saunaa lämmittämään. Mustaluodossa sijaitsee nimittäin Naantalin purjehdusseuran sauna. Saunoessa ja uidessa alkoi raskas purjehdus näkyä allekirjoittaneessa, joten oli aika mennä nukkumaan.
Huonosti nukutun yön jälkeen päivä saatiin nopeasti käyntiin kahvin voimalla. Oman tunnelmansa merelliseen aamuun antoi legendaarinen Kansanradio. Yhteiskunnalliset epäkohdat olivat saaneet Suomen kansan mietteliääksi; puhetta riitti niin ilmastonmuutoksesta kuin näennäisdemokratiastakin. Purjeet ylös ja paluumatkalle. Suuntasimme Rymättylän läpi Airiston 20 kilometriä pitkälle merenselälle. Illansuussa saavuimme lopulta takaisin lähtöpaikkaamme Naantalin vierasvenesatamanaan. Olipahan reissu!
Juho Nurmi