Sofi Ylikoski

Astuin ensimmäistä kertaa purjeveneeseen alle kouluikäisenä ja pari kesää seilasimme ystäväni vanhempien veneellä Turun saaristossa. Näistä retkistä mieleeni ovat jääneet lähinnä kolme asiaa 1. lakupokeri kajuutassa 2. se tunne kun kurottaa jalat reunan yli veteen 3. kun luiskahdin kallion ja veneen rappusten välistä mereen. Elämä vei kuitenkin toisaalle ja parinkympin rajapyykin tultua vastaan kynnyskin harrastuksen aloittamiseen nousi. En ollut enää jollakouluiässä, mutta en myöskään valmistunut aikuinen, jolla olisi varaa hintaviin purjehduskursseihin. Sattumalta, vietettyäni yli kymmenen vuotta maakrapuna, tutustuin Akateemiseen purjehdusseuraan. Ainejärjestöni sähköpostilistalle oli ilmestynyt seuran kurssi-ilmoitus ja päätin ottaa osaa purjehduksen teoriakurssille siltä istumalta. Tässä vaiheessa purjehduskokemukseni koostui lähinnä erinäisistä mereen putoilemisista, mutta jostain löytyi uskallus lähteä mukaan seuran viikon mittaiselle purjehdukselle tuntemattomien ihmisten kanssa. Hurahdin hommaan jo veneen irrotessa laiturista, jonka seurauksena päädyin kahden vuoden kommodorin pestiin ja vielä sen jälkeenkin taustapiruilen tiedottajana.

Vastaa