Vapun päivän purjehdus I / IV : Legendaarinen vapunpäivän purjehdus 2010 – Cabin Boy muistelee jälleen

Murhaavista pakkasista huolimatta kevät on jo ovella. Jäiden sulamista odotellessa on mitä parhain idea muistella purjehduskauden aloitusta vuosimallia 2010. Tuolloin kausi avattiin juhlavasti Vappuna, jolloin iloiset purjehtijat seilasivat kahden veneen voimin Raumalta Naantaliin. Toki jo aikaisemmin oltaisiin lähdetty vesille, mutta jäät lähtivät viime vuonna poikkeuksellisen myöhään. ”Turvallisuus ennen kaikkea” on seuramme miltei puhki kulunut motto, joten halusimme välttää riskejä viimeiseen saakka. Toivottavasti merten jumala Poseidon on meille tänä vuonna suosiollisempi, jotta pääsisimme liikkeelle jo hyvissä ajoin ennen Vappua. Seuraavaksi Cabin Boy palaa vajaan vuoden taakse muistelemaan legendaariset mittasuhteet saavuttanutta reissua.

Minut oli juuri edellisiltana poistettu henkilökunnan toimesta kaupungin suosituimmasta ravitsemusliikkeestä. Syynä tähän oli ikävä väärinkäsitys, josta on turha mainita sen enempää. Hetkeä aiemmin olin esittäytynyt uuden naisystäväni ystäville. Edes heidän anovat pyyntönsä eivät saaneet ravintolan henkilökuntaa toisiin aatoksiin. Episodi oli merkinnyt samalla loppua naisystäväni iloiselle ravintolaillalle. On sanomattakin selvää, että ihminen häkeltyy, kun seuralaista retuutetaan kohti ulko-ovea, jonka takana odottaa armoton pakkanen. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunut ja toivoin sydämessäni, että naisystäväni olisi minulle armelias. Vain tylsät ihmiset eivät tee virheitä.

Näillä ajatuksilla lähdettiin Vapun päivänä avaamaan kauan odotettua purjehduskautta vuosimallia 2010. Lähtö viivästyi erinäisistä syistä, joten normaaliin henkilöautoon mahtunut seurue starttasi Turusta kohti Raumaa kahden maissa iltapäivällä. Kevät oli ollut armoton: kauden aloitusta oli jouduttu lykkäämään useaan otteeseen huolestuttavan jäätilanteen vuoksi. Liikenneviraston meriosaston mukaan nyt olisi kuitenkin avoin väylä Raumalta Naantaliin. Kaksiasteinen merivesi ei saanut hymyä huulille, eikä ilmakaan ollut paljoa lämpimämpi. Eipä olisi hevin uskonut, että oltiin toukokuun puolella. Jos pimeydessä sattuisi horjahtamaan yli laidan hyiseen mereen, ei paluuta olisi.

Kommodorien H-veneet olivat talvehtineet Raumalla, josta ne siirtyisivät seuraavan vuorokauden kuluessa Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Rauman keskustasta noukittiin kyytiin vielä eräs opettajan alku, jolloin kummankin veneen miehistö koostui kolmesta asiantuntevasta jäsenestä. Kommodori, perämies ja cabin boy, kaikilla oli selkeät roolit veneessä. Haastavan sään vuoksi oli ensiarvoisen tärkeää, että kukin tietäisi miten reagoida hätätilanteen sattuessa. Ei paniikkia, vaan asioihin olisi suhtauduttava rauhallisesti mutta ripeästi. Miehistö oli varustautunut elämänsä koitokseen asianmukaisin varustein. Pilkkihaalareilla ja karvahatulla varustettu perämies saattaisi selviytyä edes hetken jääkylmässä merivedessä.

Matkan alku ei luvannut hyvää. Oli selvää, että olimme jääneet aikataulusta jo Turusta lähdettäessä, mutta sen lisäksi tuulesta ei ollut tietoakaan. Meri oli autio, olimme ainoat matkalaiset Rauman edustalla. Kommodori Kaira joutui tekemään epämiellyttävän päätöksen: moottorit käyntiin. Valitettavasti edessä oli uusia vastoinkäymisiä, kun Kairan veneen moottori oli vajota Itämeren pohjukkaan. Tukirakenne, joka pitää moottorin kiinni veneessä, oli pettänyt meidät pahimmassa mahdollisessa paikassa. Vaikkei moottori ollutkaan kadonnut aaltoihin, ei siitä ollut enää venettä työntämään.

Niinpä Kairan vene kiinnitettiin köydellä varakommodorin veneeseen. Karavaani putputti yön pimeydessä kohti Äijänkaria, jossa matkapäivä oli tarkoitus kruunata aidolla suomalaisella puusaunalla. Tunnelma kiristyi äärimmilleen moottorittomassa veneessä, jonne molemmat cabin boyt oli siirretty haittaamasta päällystön navigointia. Miehistön pohjimmaiset olivat jo henkisesti valmistautuneet yönviettoon veneen kajuutassa, sillä arktisella ja pilkkopimeällä merellä oli miltei mahdotonta suunnistaa kohti määränpaikkaa. Toivon hiipuessa päällystö teki kriittisellä hetkellä oivalluksen, jonka myötä Äijänkari alkoi siintää horisontissa. Syömään, saunaan ja nukkumaan. Tästä pyhästä kolminaisuudesta tuli tämän reissun myötä yksi Akateemisen purjehdusseuran lukuisista ohjenuorista. Jostainhan ne perinteet on ammennettava. Nimittäin, jollei ole historiaa, ei ole myöskään tulevaisuutta.

Railakkaalla vapunvietolla oli ollut vaikutusta miehistön mielentilaan, joten merihirviöt ottivat unten mailla vetovastuun. Hymy oli kuitenkin herkässä onnellisesti päättyneen yön myötä. Miehistön tiukka hierarkia unohtui hetkeksi harvinaisen positiivisessa ilmapiirissä, ja itse kommodori Kaira joutui keittämään aamukahvit. Karavaani ampaisi aamiaisen jälkeen liikkeelle. Purjeet nostettiin esille tuulen yltyessä ja auringon paistaessa. Juuri tämän vuoksi oli lähdettykin reissuun.

Kovia kokenut seurue saapui hymyissä suin sunnuntai-illan hämärässä Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Purjehduskausi 2010 oli ponkaistu käyntiin näyttävästi. Kaikki päättyi lopulta onnellisesti. Ylitsepääsemättömistä vaikeuksista selvittiin hyvässä hengessä, kun miehistö hitsautui yhteen ratkaisevilla hetkillä. Katastrofaalisista alkuasetelmista huolimatta allekirjoittanut palasi Turkuun elämää puhkuen. Täytyy myöntää, että edelleen jaksaa hymyilyttää. Virheitä saa tehdä, kunhan ei toista aina samoja virheitä. Tämä pätee niin merellä kuin muillakin ihmiselämän osa-alueilla.

Juho Nurmi

Artikkeli on osa neliosaista kirjoitussarjaa, jossa legendaarisella matkalla olleet muistelevat matkain koetusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *