Pohjalaista yhteishenkeä jo 90 vuotta
Pohjalainen Kerho 1928-1957
Vuonna 1922 perustettuun Turun yliopistoon oli tullut nuorisoa opiskelemaan laajalta alueelta. Kauaksi kotoa joutuneet opiskelijat perustivat vahvan maakuntahengen innostamana viisi maakuntakerhoa vuosina 1925-1928. Turun Yliopiston Pohjalainen Kerho perustettiin vuonna 1928. Sen synnytti pohjalaisten opiskelijoiden keskuudessa vallitseva suuri yhteenkuuluvuuden tunne. Kerhon tarkoituksena oli alusta alkaen pohjalaisuuden ja pohjalaisen hengen säilyttäminen opiskelupaikkakunnalla. Toiminnalla haluttiin myös vaalia tärkeää pohjalaisen identiteetin osaa, omaa murretta. Lisäksi pyrittiin tekemään Turun Yliopistoa tunnetuksi kotiseudulla.
23 Pohjanmaalta kotoisin olevaa opiskelijaa oli innokkaana paikalla perustavassa kokouksessa lokakuun kymmenentenä päivänä 1928. Kokouksessa kerhon nimeksi hyväksyttiin Turun Yliopiston Pohjalainen Kerho. Seuraavassa kokouksessa marraskuussa hyväksyttiin kerhon säännöt sekä valittiin ensimmäiset virkailijat. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Olavi Pyhälahti, joka valittiin tehtäväänsä myös kahtena seuraavanakin kautena. Ensimmäiset toimihenkilöt olivat puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, emäntä, yksi johtokunnan jäsen, sekä tilintarkastajat. Taustavoimikseen Pohjalainen Kerho sai professorit V. A. Koskenniemen, J. G. Granön, ja M. H. Palomaan.
Pohjalaisen kerhon toimintaa
1930-luvulla kokouksia pidettiin parhaimmillaan kerran kuukaudessa. Niissä käsiteltiin yhteisiä toimintasuunnitelmia. Epävirallisempana ohjelmaa kokouksissa oli esimerkiksi murre- ja kansantapatutkimusten esittäminen. Paikalla oli yleensä 20-30 henkilöä. Varsinaisen kokouksen jälkeen jatkettiin illanviettoa yleensä yhdessä. Maakuntakerhojen yhteinen gramofoni oli tuolloin kovassa käytössä. Lisäksi illoissa juotiin kahvia ja teetä sekä nautittiin musiikki- ja lausuntaesityksistä. Näinä iloisina illanviettoina saattoivat vanhat ja uudet opiskelijat tutustua paremmin toisiinsa.
Vuosijuhlapäiväksi valittiin yliopiston rehtorin ehdottama 28. tammikuuta. Pohjalaisen Kerhon toiminnan vuoden kohokohta oli arvokas vuosijuhla. Vuonna 1931 ohjelmasta poistettiin tanssi, jotta juhla saisi vakavamman ja arvokkaamman leiman. Näin kerho seurasi Helsingin yliopiston pohjalaisten osakuntien esimerkkiä. Vuosijuhlaohjelmaan kuuluivat puheet, maakuntalaulut, kerholaisten ohjelmaesitykset ja vapaa sana. Vuosijuhlaperinne jatkui koko Pohjalaisen Kerhon toiminnan ajan.
Kerhon ulkonaiseksi tunnusmerkiksi otettiin väreiltään sini-valkoinen maakuntanauha. Ensimmäisen vuoden kerholaiset, eli beaanit, saivat omat nauhansa pikkujouluna. Tällöin heistä tuli täysvaltaisia jäseniä, civiksiä.
Kerho järjesti suosittuja opiskelijatansseja, joita 1950-luvulla pidettiin vastavalmistuneessa Urheiluhallissa. Kotiseututyö oli huomattava osa kerhon toimintaa. Siihen kuului kerholaisten vapaaehtoisesti tekemä keräystyö, jonka tuloksia esiteltiin kokouksissa. Merkittävin kerhon yhteyteen muodostunut harrastuspiiri oli ompelu- ja talkooseura Kökkä. Se järjesti ompeluiltoja rajaseututyön sekä kerhon oman toiminnan hyväksi. Kerhon oman lehden, Häjyn, ensimmäinen numero ilmestyi 1931. Häjyä oli tapana lukea ääneen kokousten jälkeisissä illanvietoissa. Kulttuurin vastapainoksi Pohjalaisen kerhon toimintaan kuului myös urheilua. Pohjalaiset menestyivät hyvin maakuntakerhojen välisissä yleisurheilu-, hiihto- ja sisämestaruuskilpailuissa.
Pohjalainen kerho teki yhteistyötä Turun yliopiston ylioppilaskunnan, muiden yliopiston maakuntakerhojen sekä myös Helsingin yliopiston Etelä- ja Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kanssa. Suhteita ylläpidettiin vierailemalla ja osallistumalla vuosijuhliin. Talvisodan syttyminen katkaisi Pohjalaisen kerhon vilkkaan toiminnan 1939. Seuraavan kerran kerho kokoontui vasta sotien jälkeen 1945.
Pohjalainen osakunta 1957-1969
Maakuntakerhot saivat osakseen paljon kritiikkiä 1950-luvulla. Samaan aikaan yliopiston opiskelijamäärä nousi tuhansiin. Heimoaatetta pidettiin vanhahtavana ja kerhotoiminnan katsottiin vain edistävän hajaannusta. Kulttuuritoimikunta asettui puolustamaan kerhoja. Maakuntakerhojen asema muuttui perusteellisesti Ylioppilaskunnan sääntö- ja organisaatiouudistuksessa 1957, jolloin ylioppilaskunta jaettiin neljään osakuntaan. Turun Yliopiston Pohjalaisesta Kerhosta tuli Pohjalainen Osakunta. Uudistuksen myötä osakuntaan kuuluminen tuli pakolliseksi jokaiselle opiskelijalle ja osakuntien jäsenmäärät nousivat. Pohjalainen osakunta sai vuonna 1960 toimitilakseen yo-talo B:n pohjakerroksen. Osakunta eli toimeliainta aikaansa.
Muuttuminen maakuntakerhoista osakunniksi toi mukanaan uusia tehtäviä. Yksi näistä tehtävistä oli beaanikasvatus. Uudet ylioppilaat, eli beaanit, tekivät ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana ns. beaanitöitä, joita osakunnalla oli oikeus teettää tietty määrä. Tällaisia töitä oli esimerkiksi arpojen myynti. He osallistuivat lisäksi beaanikoulutukseen, eli tutustuivat opiskeluun ja opiskelijajärjestöihin. Vapun aattona heistä tuli täysvaltaisia osakunnan ja ylioppilaskunnan jäseniä. Silloin he saivat osakuntanauhansa. Pidettiin kahdenlaisia kokouksia, hallituksen sekä osakuntakokouksia. Jälkimmäisiin kaikilla osakuntalaisilla oli oikeus osallistua. Noin joka toinen viikko pidettäviin osakuntakokouksiin osallistui yleensä 30-60 jäsentä.
Vuonna 1962 osakunta sai oman lippunsa. Se oli jaettu kahteen osaan ja siinä oli kuvattu Pohjanmaan ja Lapin vaakunat. Osakuntanauhojen lisäksi ulkoisina tunnusmerkkeinä jaettiin ansio- ja kunnianauhoja sekä pikkujouluissa ansioituneimmille osakuntalaisille jaettavia harrastemerkkejä.
Osakunta osallistui vuosittain edustajistovaaleihin, ja sai läpi useita ehdokkaita. Yleensä ehdokasasettelu sujui ilman konflikteja, mutta vuonna 1966 TPO:n sisällä tapahtui poliittinen jako ja osakunta meni vaaleihin kahtena erillisenä vaaliliittona. 1960-luvun loppua kohden poliittiset ja ainejärjestöt tulivat mukaan vaaleihin. Vuonna 1970 TPO jäi pois vaaleista.
Tapahtumia ja toimintaa
Vuosijuhla oli edelleen kaikkein merkittävin juhlatilaisuus. Yleensä se pidettiin juhlavassa ravintolassa. Sen jälkeen ohjelmaan kuuluivat jatkot osakunnan omissa tiloissa. Juhliin omaksuttiin 1960-luvulla juhlavia akateemisia tapoja helsinkiläisistä osakunnista. Uutena vuosijuhlien ohjelmaan lisättiin stipendien jako. Tavallista arvokkaammin juhlittiin 40-vuotisjuhlia vuonna 1969. Tuolloin järjestettiin juhlaviikko, johon kuului mm. konsertti, pohjalaisen taiteen näyttely ja illallistanssiaiset Turun Linnassa. Toimikauden ensimmäinen juhla oli lokakuussa vietettävä seniorijuhla.
Suosittuja viihdetilaisuuksia olivat osakunnan tee-, nakki- ja olutillat, joiden ohjelmasta huolehtivat beaanit. Toisten osakuntien ja Åbo Akademin Österbottniska Nationenin kanssa pidettiin yhteisiä illanviettoja. Muita tapahtumia olivat lauluillat ja maksulliset tanssit. Tanssien maksullisuutta kritisoitiin, mutta niiden suosio oli suuri ja niistä saadut varat kattoivat hyvin ylimääräisiä menoja.
Viihdetoimintaa oli paljon, mutta kulttuuriakaan ei unohdettu. Osakunnan tärkein informaatioväline, oma lehti Häjy, vuodesta 1964 lähtien Topos. Se oli kulttuuripainotteinen ja kantaaottava, valtakunnallisestikin tunnettu lehti. Taloudellisten vaikeuksien takia Topos jouduttiin kuitenkin lakkauttamaan 1967. Tämän jälkeen lehteä julkaistiin monistettuna ja lähinnä informaatiopainotteisena.
Vuonna 1961 TPO alkoi pitää aiheiltaan toinen toistaan repäisevämpiä keskustelu- ja väittelytilaisuuksia. Aiheina olivat mm. “Mitä on olla kommunisti”, “Opiskelija ja mielenterveys”, “Sukupuolinen kanssakäyminen opiskelija-miljöössä”, sekä presidentinvaalien edellä “Kekkonen vai Honka”. Perustettiin muutamia harrastuspiirejä, kuten Kirjallisuuskerho ja Klassisen musiikin kerho. Jo Pohjalaisen Kerhon aikana alkunsa saanut Kökkä toimi edelleen aktiivisesti. Kaupunginteatteriin ja Turun Ylioppilasteatteriin suuntautuneet teatteriekskursiot olivat suosittuja.
Yhteydet kotiseutuun
Yhteydenpito kotimaakuntiin vilkastui osakuntatoiminnan aikana. Tehtiin maakuntamatkoja, kotiseutututkimusta, ja tuettiin kotiseutukulttuuria. Vuosittain valittava kotiseututoimikunta huolehti alueellisesta suhdetoiminnasta. Osakuntalaiset keräsivät runsaasti murreäänityksiä Lapista ja Pohjanmaalta. Kotiseutukulttuurin alalla merkittävin työkohde oli Saamelaismuseohanke, joka alkoi vuonna 1962 ja jatkui koko 1960-luvun. Hankkeeseen kuului saamelaismuseon rakentaminen Inariin sekä esineistön keräys. TPO osallistui siihen yhdessä Varsinaissuomalaisen Osakunnan kanssa.
Vuodesta 1962 lähtien osakuntalaiset tekivät vanhainkotikiertueita osakunnan kanta-alueelle. Retkille lähti pääsiäisen aikoihin vuosittain noin 6-7 osakuntalaista. He kiertelivät lisäksi kouluissa ja nuorisoseuroissa, joista myös tehtiin vastavierailuja Turkuun. TPO antoi ahkerasti opintoneuvontaa Pohjanmaan kouluissa. Maakuntalehtiin ja radioihin jaettiin informaatiota yliopistosta ja osakunnasta. Tieto kulki myös toiseen suuntaan, osakuntalaiset edustajat toivat alueellisilta kehityspolitiikkapäiviltä informaatiota Turkuun.
Vuosia 1964 ja 1965 lukuun ottamatta Turun Yliopiston Pohjalaisella Osakunnalla ei ollut omia kesäpäiviä, vaan se osallistui samoille kesäpäiville Helsingin pohjalaisten osakuntien kanssa. Muiden korkeakoulujen pohjalaisiin osakuntiin pyrittiin luomaan ahkerasti suhteita.
Osakuntajako puretaan
1960-luvulla ylioppilasmaailmassa tapahtui muutoksia. Valkolakin arvostus laski ja yliopiston merkitys muuttui “vapaan sivistyksen kehdosta” lähinnä paikaksi, josta haetaan oppi toimeentulon turvaamiseksi. Osakuntien pakkojäsenyyttä kritisoivat aineyhdistykset kasvattivat suosiotaan. Opiskelijoiden mielenkiinto alkoi samoihin aikoihin kohdistua entistä enemmän opiskelijapolitiikkaan, jonka seurauksena poliittiset järjestöt kasvattivat jäsenmääräänsä. Ylioppilaskunnassa alettiin todenteolla keskustella osakuntajaon tarpeellisuudesta. Vuonna 1969 uudella ylioppilaskunta-asetuksella TYY:n edustajisto poisti Ylioppilaskunnan osakuntajaon.
Osakunnista tuli näin tasa-arvoisia Ylioppilaskunnan alayhdistyksiä. Liittyminen osakuntaan ei enää ollut pakollista, niinpä jäsenmäärä laski. Osakunnat menettivät opiskelijajäseniään muille alayhdistyksille. Uudessa tilanteessa oli löydettävä uusia toimintamuotoja houkuttelemaan uusia jäseniä. Osakunta rekisteröitiin yhdistykseksi 26. syyskuuta 1969.
Yhdistysmuotoinen Pohjalainen Osakunta 1969-
Uudeksi erikoistavoitteekseen TPO määritteli säännöissään kasvattaa jäsenistään yhteiskunnallisesti valveutuneita kansalaisia, jotka huolehtisivat Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin aluepoliittisesta kehityksestä. 1970-luvulla järjestettiinkin runsaasti kehityspoliittisia keskusteluja sekä maakuntailtoja. Kun aikaisemmin oli pyritty säilyttämään kotiseuturakkautta ja isänmaallista henkeä, olivat tavoitteet nyt konkreettisempia. Myös yhteistoimintaa muiden opiskelijayhdistysten kanssa pidettiin tärkeänä.
Pohjalaisen Osakunnan toimintaa vaikeutti jäsenmäärän laskun lisäksi epävarmuus toimitiloista. TPO oli jo valmistautunut lähtemään toimitiloistaan, mutta TYY vuokrasikin tilat osakunnille ylioppilastaloilta.
Uudessa, yhdistysmuotoisessa osakunnassa oli mukana vielä paljon 1960-luvun aktiivijäseniä. Toiminta oli tunnustelevaa ja kokeilevaa. Tästä huolimatta passivoitumisen merkit olivat jo havaittavissa. Vuoden 1970 merkittävä tapaus oli Botnia 70 näyttely, jonka tarkoitus oli esitellä Pohjois-Suomen kulttuuria Varsinais-Suomessa. Tapahtuma epäonnistui taloudellisesti, mikä johti osakuntaelämän taantumiseen.
Vuonna 1971 politisoituminen alkoi näkyä enemmän osakunnan hallituksessa. TPO ryhtyi esittämään kärkkäämmin erilaisia julkilausumia sekä ottamaan kantaa maakuntaa ja opiskelijaa loukkaaviin asioihin. Tuon ajan toimintakertomuksessa todetaankin, että “iloisen ylioppilaan tilalle on tullut kriittinen, ajatteleva opiskelija, joka ei tyydy kuluttamaan kallista aikaansa heimohenkiseen hymistelyyn”. Hallituksen paikoista ja toimista kilpailtiin, mikä näkyi muun muassa siinä, että osakuntaan liittyi runsaasti jäseniä sen edustaman alueen ulkopuolelta. Uusista aatteista huolimatta toiminta passivoitui ja yksipuolistui. Passiivisimpia olivat kaudet 1973-75.
Uudelleen aktivoituminen
Pohjalaisen Osakunnan jonkin aikaa aallon pohjassa ollut toiminta alkoi viritä uudelleen syksyllä 1976. Seuraavina vuosina TPO:laisten mieliin nousi optimismi osakuntahengen uudesta noususta. Tavoitteeksi asetettiin toiminnan monipuolistaminen. Lauluiltaperinne sekä yhteiset illanvietot Österbottniska Nationenin kanssa herätettiin henkiin, ja yhteyksiä Helsingin yliopiston pohjalaisiin osakuntiin alettiin lämmitellä uudelleen. Tavallaan oli palattu uudelleen Pohjalaisen Kerhon aatteisiin, sillä toimintasuunnitelmassa 1978-79 todettiin, että osakunnassa pyrittäisiin toimimaan niiden periaatteiden pohjalta, jotka olivat vaikuttamassa jo Pohjalaista Kerhoa perustettaessa.
1970-luvun alussa Pohjalaisen Osakunnan lehteä julkaistiin nimellä TeePeeOo-lehti. Sen syrjäytti Varsinaissuomalaisen Osakunnan ja opintosuuntayhdistys Indeksin kanssa yhteisesti toimitettu Argumentti-lehti, joka lakkautettiin toimituskustannusten noustua liian korkeiksi 1973. TPO oli tämän jälkeen ilman omaa lehteä, kunnes syksyllä 1978 julkaistiin osakunnan nimeä kantava Pohjalainen Osakunta lehti. Vuonna 1972 ilmestyi merkittävä kokoelma Acta Botnica, joka sisälsi arvovaltaisia tieteellisiä kirjoituksia sekä kulttuuria. Osakunnan 50-vuotisjuhlahistoriikki ilmestyi omana julkaisunaan vuonna 1979.
1980-luvun puolivälissä osakunta pani vireille sääntömuutoksen vuosipäivän siirtämiseksi käytännöllisempään ajankohtaan.
Toimintaa 1980- ja 1990-luvuilla
Seniori- ja vuosijuhlia pyrittiin 1970-luvulla muuttamaan vapaamuotoisemmiksi. Vuosijuhlien viettoon tuli 1970 ja 1980-luvulla taukoja, ja esimerkiksi vuonna 1974 vuosijuhlan korvasi Pelimanni-ilta. Ensimmäistä kertaa tämän jälkeen varsinainen vuosijuhla pidettiin vasta 1979, jolloin osakunta vietti 50-vuotisjuhlaansa Turun Linnassa.
Mittavia kulttuuritoimintahankkeita 1980-luvulla olivat mm. vuonna 1982 pohjalaisaiheinen Talonpoikaisooppera ja 1983 valmistunut siirtolaisaiheinen laulunäytelmä, johon osallistui myös SKO:laisia. Näytelmä esitettiin samana vuonna Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla, joiden yhteydessä osakunta myös vietti omia kesäpäiviään.
1990-luvulla toiminta oli melko pienimuotoista, mutta aktiivista. Opiskelijoiden yhteiset juhlat, vappu ja laskiainen, vietettiin yhdessä. Viini- ja lauluiltaperinne jatkui edelleen, samoin yhteiset illanvietot naapuriosakuntien kanssa. Myös sauna- ja peli-iltoja järjestettiin. Urheilumenestystä hankittiin kyykässä ja pesäpallossa.
Päivystys toimistolla oli tuohon aikaan jopa päivittäistä, mutta porukkaa niissä ei siitä huolimatta käynyt kovin ahkerasti. TPO:n oma lehti ilmestyi tuolloin nimellä Nova Botnica.
TPO uudella vuosituhannella
Arvokkaampien vuosijuhlien ja seniorijuhlien lisäksi yhteistä toimintaa ovat olleet esimerkiksi viini- ja peli-illat, rymyristeilyt ja pikkujoulut. Kulttuuriin on tutustuttu käymällä katsomassa yhdessä teatteria ja elokuvia. Urheilullisempaa toimintaa ovat edustaneet osakuntien väliset megazone-turnaukset, sekä kyykkä, jonka harrastaminen oli vuosituhannen alussa varsin ahkeraa. Kokeiltu on myös esimerkiksi seinäkiipeilyä ja hohtokeilausta.
2000-luvulla osakunta on joutunut muuttamaan jo kaksikin kertaa. Vappuna 2012 TPO muutti Ylioppilastalo B:n remontin vuoksi Kirkkotielle, Uusiksen vinttikerrokseen. Marraskuussa 2015 oli edessä jälleen muutto, kun Uusi-S sulki ovensa puskutraktorien edestä. Osakunta siirsi omaisuutensa takaisin Ylioppilastalo B:n katutasoon, missä se nykyään asustaa SKOn ja SHOn kanssa Osakuntatila B:ssä.
Ylioppilastalo B:n katutasosta, SKOn ja SHOn naapurista, TPO muutti Q-talon alakertaan syksyllä 2017. Toimisto “Q:lla” on pieni, mutta todistettavasti sinne mahtuu kymmenkunta osakuntalaista. Toimisto sisustettiin pääosin lahjoituksena saaduin huonekaluin.
Pohjalaiseen osakuntaan ei liitytä ainoastaan pohjalaisuuden takia, vaan halusta käyttää vapaasti omaa murrettaan ja viettää aikaa samanhenkisten joukossa, sekä halusta tutustua uusiin ihmisiin yli tiedekuntarajojen. Kotiseuturakkaus on pohjalaisilla vahvaa, mutta vielä voimakkaammin sen tuntee silloin, kun asuu kaukana synnyinseuduiltaan. Siinä kenties yksi syy, miksi 95-vuotias Pohjalainen Osakunta vieläkin toimii.
Heli Hautaniemi vuonna 2003
(Viimeistä lukua muokannut ja täydentänyt Tomi Metsälä vuonna 2016 sekä Henna-Riikka Lahtinen vuonna 2023.)