Palladion ry Klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö

Turvallisemman tilan periaatteet

Turvallisemman tilan periaatteet
Palladion ry
16.3.2023

Turvallinen tila tarkoittaa, että kaikilla on vapaus olla oma itsensä, ilmaista itseään vapaasti, asettaa omat rajansa ja olla osallinen kaikessa toiminnassa. Turvallisessa tilassa kaikki häirintä on ehdottomasti kiellettyä. Häirintää on mikä tahansa toiminta tai käytös, joka on toista alistavaa, vihamielisen ja epämiellyttävän ilmapiirin luomista tai ihmisen tai ihmisryhmän uhkailua.

Turvallisen tilan periaatteiden tarkoitus on lisätä Palladion ry:ssä toimimisen turvallisuutta. Turvallisen tilan periaatteet ohjaavat jäseniä, tapahtumaosallistujia tai muuta rajattua ihmisryhmää, jolle turvallisen tilan periaatteet on luotu ja tuotu käyttöön.

Kohtele toisia kunnioituksella. Huomioi, että jokainen meistä on yksilö ja meillä on eroja esimerkiksi henkilökohtaisten rajojen suhteen. Älä yleistä omia mieltymyksiäsi.

● Hyväksy virheet ja erimielisyydet.

Älä oleta toisen identiteettiä tai mitään toisen identiteetin perusteella (sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen suuntautuminen, ulkonäkö, ihonväri, tausta, vamma tai muu vastaava). Et voi tietää toisen kokemuksia, ajatuksia ja elämäntilannetta, saati itsemääriteltyä identiteettiä hänen puolestaan.  Vaikka teemmekin koko ajan oletuksia toisista, yritä tiedostaa omat oletuksesi ja ennakkoluulosi.

Älä toisinna puheessasi, teoissasi tai käytöksessäsi rasistisia ja syrjiviä stereotypioita edes “vitsillä” tai “ironisesti”.

Käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti ja sensitiivisesti. Muista, että ne voivat olla toisille henkilökohtaisia. Käytä tarvittaessa sisältövaroituksia.

●  Älä yleistä omaa kokemustasi muita koskevaksi. Muiden kokemusta ei ole sopivaa määritellä heidän puolestaan.

● Ole avoin ja kuuntele. Älä kyseenalaista tai tuomitse toisen erilaisuutta. Vaadi kunnioitusta myös itsellesi.

● Anna tilaa. Huolehdi, että kaikki tulevat keskustelussa kuulluksi ja pääsevät osalliseksi.

● Käytä ketään syrjimätöntä kieltä. Älä halvenna tai nolaa toisia. Älä kommentoi asiattomasti toisen ulkonäköä tai käytä vamman tai terveydentilan perusteella halventavia termejä.

● Älä käytä hyökkääviä puheenvuoroja tai eleitä toisia ihmisiä kohtaan.

Älä häiritse ketään sanallisesti, koskemalla tai tuijottamalla. Ei tarkoittaa ei. Lopeta ja muuta käytöstäsi, kun toinen sitä pyytää. Se mikä tuntuu sinusta hyvältä, ei välttämättä toisen mielestä tunnu samalta. Pyri tulkitsemaan tilannetta ja kuuntele toista osapuolta. Varmin toimintatapa on kysyä, kuunnella ja kunnioittaa.

Asiattomasta kohtelusta saa antaa asiallista ja rakentavaa palautetta. Jos joku antaa sinulle palautetta toiminnastasi, kuuntele palautteen antajaa. Suhtaudu avoimesti saamaasi palautteeseen ja huomioi palaute jatkossa.

● Tunnista muiden voimavarat. Älä oleta kaikkien pystyvän siihen, mihin itse pystyt. Kunnioita jokaisen oikeutta ottaa taukoja, poistua tai olla osallistumatta tiettyihin toimintoihin, äläkä kyseenalaista syitä tähän.

Jos kaipaat ongelmatilanteisiin apua tai tukea, älä epäröi pyytää sitä. Palladion ry:llä on omat sosiaalipoliittiset- ja häirintävastaavat, ja tarvittaessa asia voidaan välittää eteenpäin TYYn vastuuhenkilöille. 


Palladion ry häirintäyhdyshenkilöt 2024-2025:

Leila Karjalainen, lekarj@utu.fi
Aino Tuhkanen, aituhk@utu.fi