Kanavia kielitaidon kohottamiseen

Tähän listaan olemme keränneet kaikenlaisia kanavia kansainvälistymiseen.

  • Lukukauden tai –vuoden mittainen vaihto saksankielisessä maassa.
    • Vaihdossa voi opiskella muutakin kuin oman yliopiston tarjoamia kokonaisuuksia. Vaihdossa voi jopa suorittaa kokonaisen sivuainekokonaisuuden. Vaihtoon voi lähteä missä tahansa vaiheessa opintoja ja on mahdollista sisällyttää vaihto sekä kandi- että maisteriopintoihin. Päähaku on tammikuussa, täydennyshaku syyskuussa.
      https://intranet.utu.fi/index/vaihtoon-hakeminen/Sivut/default.aspx
  • DAAD- kesäkurssit
    • DAAD eli ”Deutscher akademischer Austauschdienst” myöntää stipendejä noin kuukauden mittaisille kesäkursseille eri puolilla saksaa. Kursseja on tarjolla kaikille kielitaidon asteille. Stipendi kattaa suuren osan kielikurssin aikana aiheutuneista kuluista.
      https://www.daad.de/de/
  • Erasmusharjoittelu
    • Palkattomaan tai matalapalkkaiseen työharjoitteluun Euroopassa voi saada Erasmus-harjoittelutukea. Tuki on vaihtoapurahaa hieman korkeampi ja etenkin opintojen loppuvaiheessa , kun kursseista ei enää ole pulaa, kannattaa kansainvälistymiseen harkita myös työharjoittelua. Työpaikat usein hankitaan itse, mutta mahdollisuus saada osa palkasta kuitattuna apurahalla helpottaa työn saantia. Työn täytyy jollain tavalla edes löyhästi liittyä opiskeltavaan alaan, jotta siitä voi saada myös opintopisteitä. Erasmusharjoittelutukea voi hakea joka kuussa.
      https://intranet.utu.fi/index/kvharjoittelu/Sivut/Erasmus+–apuraha.aspx
  • Sesonkityö joulumarkkinoilla
    • Monet suomalaisetkin yritykset hakevat saksantaitajia töihin joulumarkkinoille. Joulumarkkinat alkavat Saksassa marraskuussa ja kestävät jouluun tai uuteen vuoteen. Joiltain luennoilta saattaa tulla poissaoloja, mutta opettajat ovat usein todella joustavia, kun kyseessä on työ Saksassa. Parhaassa tapauksessa työnantajat tarjoavat asunnon ja sponsoroivat lentoja. Ilmoituksia tulee joskus jopa maililistoille, mutta ainakin mol.fi :ssä sekä Aarresaaressa ilmoitetaan usein sesonkitöistä. Helppo keino päästä kuukaudeksi Saksaan ja jäädä vielä taloudellisesti voitolle!
  • Sesonkityö Pohjois-Saksassa tai laskettelukeskuksissa
    • Erityisesti Schleswig Holsteiniin Saksan pohjoisrannikolle haetaan usein ravintola-alan kesätöihin pohjoismaalaisia ja suomalaisia, jotka osaavat saksaa sekä englantia. Suomalaiset opiskelijat saavat työskennellä Saksassa 2 kuukautta vuodessa verottomasti. Myös Itävaltaan Alpeille haetaan paljon sesonkityöntekijöitä yleensä koko kaudeksi, mutta mahdollisuuksia on myös työskennellä vain kiireisimpänä joulusesonkina. Ilmoituksia tulee esimerkiksi mol.fi :hin. Alppien laskettelukeskukset usein ilmoittavat työpaikoista etenkin omilla nettisivuillaan, kuten
      https://www.stubaier-gletscher.com/
  • Aiesecin harjoittelut ja vapaaehtoistyö
    • Aiesec on opiskelijoiden pyörittämä organisaatio, joka välittää opiskelijoille työ- ja harjoittelumahdollisuuksia ulkomailla. Palkattomiin ja matalapalkkaisiin harjoitteluihin voi usein hakea joko Erasmustukea tai yleistä apurahaa. Erityisesti kieltenopetuspaikkoja löytyy joka puolelta maailmaa.
      https://aiesec.fi/fi/
  • Au pairiksi ulkomaille
    • Jos pidät lapsista, hyvä tapa päästä tutustumaan kohdemaan kulttuuriin ja parantamaan kielitaitoaan on lähteä au pairiksi. Au pairina ei pääse rikastumaan, sillä Euroopassa yleinen au pairin taskuraha on vain noin 260 euroa kuukaudessa. Perhe kuitenkin yleensä tarjoaa asumisen ja syömiset au pairilleen. Au pairiksi voit lähteä itsenäisesti tai jonkin järjestön kautta. Itsenäisesti perheitä voi etsiä esimerkiksi Au pair Worldin sivuilta. Samaan tarkoitukseen on myös muitakin sivustoja.
      www.aupairworld.com
  • Kotikansainvälisyys
    • Kielitaitoa voi harjoittaa ja ylläpitää myös kotikampuksella. Kielikeskus organisoi kaikille siellä opetettaville kielille kieli-iltoja, joita mahdollisuuksien mukaan vetää äidinkielinen esimerkiksi vaihto-opiskelija. Kieli-iltoihin saa mennä mukaan heikommallakin kielitaidolla. Jonkunlaista kielitaitoa on toki hyvä olla, sillä illat eivät ole niinkään kielen opettelua vaan sillä keskustelua varten. Saksan kieli-illoissa on usein ollut mukana vaihto-oppilaita sekä saksalaisia tutkinto-opiskelijoita.
      https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/kievi/opiskelu/yleinen-opetus/itseopiskelu/Sivut/default.aspx
    • Kv- tuutorit auttavat Turkuun tulevia vaihto-opiskelijoita Turkuun ja Suomeen asettumisessa. Mainio tapa luoda suhteita kansainvälisiin opiskelijoihin! Kv-tuutoriksi haetaan kevättalvella
      https://intranet.utu.fi/fi/sivustot/tuutoriksi/kv-tuutori

Päivitetty 21.12.2023

Jos huomaat, että jokin linkki ei toimi, ilmoitathan siitä tiedotusvastaavallemme. Kiitos!