Elokuinen tervehdys!

Alkavan lukuvuoden kunniaksi F-piste alkaa päivittää kotisivuansa vauhdikkaammin kuin moniin vuosiin. Tarkoituksena on kertoa kuulumisista ja tulevista tapahtumista.

Yhdistyksen tarkoitus on osallistua niin moniin tapahtumiin kuin mahdollista. On kuitenkin hyvä huomioida, että nykyisessä hallituksessa on vain 4 jäsentä, joten mahdollisuudet ovat rajalliset. Täydennämme hallitusta sitä mukaa kuin kiinnostuneita ilmaantuu. Jos hallitustyöskentely kiinnostaa, laita sähköpostia puheenjohtaja Jukalle (jtvais[at]utu.fi).

Tarkoituksemme on osallistua sekä Indexin sivuainemessuille ti 22.8. klo 12 – 16 että TYYn avajaiskarnevaaleille ti 5.9. klo 12 – 14. Lisäksi meille on tulossa Uusien ilta to 14.9. klo 18 – 21 Arcanumin opiskelijatilassa. Sinne ovat kaikki tervetulleita!

Seuraathan yhdistystämme jo Instagramissa (@fpistery) ? Sinne tulee tietoa tulevista tapahtumista.

Nähdään pian sukupuolentutkimuksen kursseilla ja ainejärjestön tapahtumissa!

Ystävällisin terveisin yhdistyksen hallituksen puolesta,

Jukka Väisänen 
puheenjohtaja

Tiedote F-pisteen tapahtumista

F-pisteen kevään tapahtumat ovat toistaiseksi peruttu tai siirretty myöhempään ajankohdaan koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Tapahtumia ei järjestetä 16.3.-13.4. välisenä aikana tai niin kauan kuin poikkeustila kestää.

THL:n sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa koronaviruksesta. Sivuille pääset tästä linkistä. Turun yliopiston päivitetyt tiedot koronavirukseen liittyen löytyvät tästä linkistä.

Muistakaa pitää huolta omasta ja toisten terveydestä!

Tervetuloa F-piste ry:n syyskokoukseen 2018

Tervetuloa F-pisteen syyskokoukseen!

Milloin: Perjantaina 30.11.2018 klo 17:00-19:00

Missä: Portti (Hämeenkatu 7)

Toivotamme kaikki F-piste ry:n jäsenet erittäin lämpimästi tervetulleiksi sääntömääräiseen syyskokoukseen. Syyskokouksessa valitaan uusi hallitus ja hallituksen ulkopuoliset vastuuhenkilöt, joten saavu rohkeasti paikalle, jos olet vähääkään kiinnostunut hallitustoiminnasta. Hallitukselle voi laittaa sähköpostia, mikäli haluaa lisätietoa hallitusviroista tai mikäli ei pääse kokoukseen mutta haluaa osallistua toimintaan ja liittyä uuteen hallitukseen.

Esityslista löytyy alta. Jos jotain kysyttävää heräsi, laita viestiä osoitteeseen f-hallitus@lists.utu.fi

Ihanaa syksyn jatkoa ja nähdään syyskokouksessa,

Emma Rantatalo

F-pisteen puheenjohtaja

Esityslista:

F-piste ry:n sääntömääräinen syyskokous

Perjantaina 30.11.2018 klo 17–19 Portissa

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  7. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
  8. Kokouksen päättäminen

Tervetuloa F-pisteen kevätkokoukseen 2018!

F-piste ry:n kevätkokous järjestetään perjantaina 23.3.2018 klo 18:00 alkaen Proffan kellarissa.
Kokous on avoin koko jäsenistölle, kaikki ainejärjestömme jäsenet ovat siis lämpimästi tervetulleita!

Parhain terveisin,
F-pisteen puheenjohtaja Emma Rantatalo & muu hallitus ​

Alla kokouksen esityslista:

F-piste ry:n kevätkokous 2018

 23.3.2018 klo 18 Proffan kellarissa

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
  8. Kokouksen päättäminen

Kutsu syyskokoukseen

Lämpimästi tervetuloa F-piste ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen!

Milloin: Tiistaina 14.11.2017 klo 17:00-19:00

Missä: Mimesis/Keltsi

Kaikki F-pisteen jäsenet ovat äärimmäisen tervetulleita paikalle. Syyskokouksessa valitaan uusi hallitus sekä hallituksen ulkopuoliset vastuuhenkilöt, joten mikäli olet kiinnostunut järjestötoiminnasta, saavu rohkeasti paikalle! 🙂 Hallitukselle voi laittaa myös sähköpostia, mikäli haluat lisätietoa hallitusviroista tai et pääse kokoukseen, mutta tahtoisit kuitenkin osallistua toimintaamme. Ainejärjestötoiminta on hyvä tapa paitsi tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin, myös kartuttaa opintopisteitä. ​

Esityslista löytyy liitteistä. Jos heräsi kysymyksiä, ota yhteyttä hallitukseen f-hallitus@lists.utu.fi tai puheenjohtajaan emmara@utu.fi.

Ihanaa syksyä toivottaen,

Emma Rantatalo

F-pisteen puheenjohtaja

Tervetuloa F-pisteen kevätkokoukseen 2017

F-piste ry:n kevätkokous järjestetään tiistaina 11.4. klo 17 alkaen Mimesiksessä.
Kokous on avoin koko jäsenistölle, tervetulleita ovat siis kaikki ainejärjestömme jäsenet!

Parhain terveisin,
F-pisteen puheenjohtaja Emma Rantatalo & muu hallitus

Alla esityslista:

F-piste ry:n kevätkokous 2017

 11.4.2017 klo 17 Mimesiksessä

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
  8. Kokouksen päättäminen

Tervetuloa F-pisteen vuosijuhlille

Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen ainejärjestö F-piste ry. täyttää tänä vuonna 20 vuotta, joten lauantaina 10.12. luvassa on F-pisteen ensimmäinen vuosijuhla! Juhlatilana toimii Mimesis, eli Sirkkalan pihan keltainen puutalo (Kaivokatu 12, Turku). Vuosijuhlien teemana on ”feministinen utopia”, – pukeudu siis vuosijuhlille juuri kuten haluat, pukukoodia ei ole! Vuosijuhlien pöytäjuhlaosuus alkaa klo 18:00, ja klo 22 jälkeen siirrymme seuraavaan huoneeseen jatkoille (nekin ovat siis Mimesiksessä). Jatkot ovat kaikille ilmaiset.

Vuosijuhliemme menu on vegaaninen, mutta tarkempi sisältö on toistaiseksi salaisuus 😉 Sen verran voimme kuitenkin paljastaa, että tarjolla on sekä alkoholillinen (15 e) että alkoholiton (13 e) menu. Molempiin sisältyy alkumalja, alkusalaatti, lämmin ruoka, lasillinen ruokajuomaa, jälkkärishotti sekä kakkulajitelma. Omien juomien ottaminen mukaan on sallittua. Huom! Ilmoitathan mahdollisista ruoka-aineallergioistasi lähettämällä sähköpostia F-pisteen hallituksen sähköpostiin.

Ilmoittautuminen vuosijuhliin alkaa perjantaina 18.11 ja päättyy 4.12, jolloin osallistumismaksu tulee myös viimeistään maksaa. Maksu maksetaan F-piste ry:n tilille (FI83 4713 0010 0237 78), mutta ilmoittauduthan ensiksi lähettämällä sähköpostia F-pisteen hallituksen sähköpostiin (f-hallitus(at)lists.utu.fi). Mukaan pääsee 30 ensiksi ilmoittautunutta.

Kaikki kysymykset ja tiedustelut vuosijuhliin liittyen voi lähettää F-piste ry:n hallituksen sähköpostiosoitteeseen.

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Ajankohtaista: Puheenjohtajan tiedote 20.11.2016

”Hei!

F-pisteen hallituksen korviin on kantautunut huhu, jonka mukaan F-pisteen jäseniä olisi ollut mukana Matias Turkkilan luentovierailun vuoksi järjestetyssä mielenosoituksessa. Tästä syystä haluamme tehdä selväksi, ettei F-pisteellä ole järjestönä mitään tekemistä asian kanssa; emme siis ole olleet mukana organisoimassa mielenosoitusta tai ottaneet siihen osaa. On toki totta, ettei järjestömme hyväksy rasismia, kuten ei mikään muukaan TYYn alayhdistys. F-piste ei kuitenkaan tee kasvottomia kannanottoja, vaan tuo näkemyksensä esille julkisesti järjestön nimissä Suomen lakia, TYYn sääntöjä ja hyviä käytöstapoja noudattaen.

F-pisteen hallituksen puolesta
Pipsa Raglitius
F-pisteen puheenjohtaja.”

Ajankohtaista: F-pisteen hallitus vuodelle 2017

F-pisteen sääntömääräisessä syyskokouksessa valittiin vuoden 2017 hallitus:

Puheenjohtaja – Emma Rantatalo
Varapuheenjohtaja –Anniina Kauppinen
Sihteeri – Anniina Kauppinen
Taloudenhoitaja – Pipsa Raglitius
Tiedottaja – Saara Khatib
Koulutuspoliittinen vastaava – Tiia Rytkönen
Sosiaalipoliittinen vastaava – Pipsa Raglitius

Hallituksen ulkopuoliset vastaavuudet:
F-pisteen some, nettisivut ja blogi – Heini Salo
Myyjäisvastaava – Pipsa Raglitius
Talovastaava – Emma Rantatalo

Uusi hallitus aloittaa toimintansa tammikuussa, ja mukaan mahtuu vielä reilusti uusia jäseniä. Jos hallitustoiminta kiinnostaa, laita viestiä osoitteeseen f-hallitus(at)lists.utu.fi

© 2024 F-Piste

Theme by Anders NorenUp ↑