NAISEUDESTA, LUONNOSTA JA KIRJOITTAMISESTA
Yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Kirsi Alaniva voitti syksyllä 2015 Turun yliopiston ja Savukeitaan järjestämän käsikirjoituskilpailun. Hänen romaaninsa Villa Vietin linnut ilmestyi Savukeitaan kustantamana keväällä 2016. Romaani kertoo monen sukupolven naisista vanhassa kartanossa keskellä saarta, jolla luonnonvoimat jylläävät. Ekho pääsi tekemään sähköpostihaastattelun esikoiskirjailijasta.
Millainen prosessi kirjan kirjoittaminen oli?
Hyvin intuitiivinen ja vaistonvarainen. Kirjoitin pitkään niin, etten tiennyt mitä tarinassa tulee tapahtumaan. Heittäydyin tekstin vietäväksi ja annoin henkilöhahmojen syntyä paperilla, kuljettaa juonta eteenpäin. Prosessia voi tietyllä tavalla kuvata myös fyysiseksi, sillä eläydyn voimakkaasti kirjoittamieni henkilöiden kohtaloihin. Välillä hikoilin ja välillä itkin, käsikirjoitus oli kuin rinnakkainen todellisuus, johon upposin kirjoittaessani.
Miten idea ja tarina syntyivät?
Tarina syntyi vähitellen, yksittäisistä ajatuksista ja kuvista. Esimerkiksi Marthan hahmo syntyi jo luovan kirjoittamisen aineopintojen pääsykokeissa. Kirjoitin henkilökuvaa kuvitteellisesta feministikirjailijasta, ja jostain tajuntani syövereistä putkahti Martha murisemaan ullakon nurkalle. Hahmo jäi kummittelemaan mieleeni ja päätyi lopulta romaaniin, koska halusin tietää kuka hän on ja millainen tarina hänellä olisi mahdollisesti kerrottavanaan.
Ensimmäisen vuoden kirjoitin kohtauksia sieltä ja täältä, toisen vuoden keskityin enemmän rakenteeseen ja kokonaisuuteen. Ammensin vaikutteita kaikkialta: kirjallisuudesta, elokuvista, valokuvista ja ympäröivästä luonnosta. Virittäytyessäni juuri synnyttäneen Mildan nahkoihin katselin muun muassa englantilaisen valokuvaajan Jenny Lewisin kuvia teoksesta Mothers and their newborn babies ja yritin kuvitella, millaisia petoja kuvien naisista kuoriutuisi, jos joku riistäisi vastasyntyneen heidän rinnoiltaan. Ellien ja Ilsen suhteeseen sain puolestaan vaikutteita Maysles-veljesten elokuvasta Grey Gardens, joka kuvaa vanhassa kartanossa asuvien äidin ja tyttären elämää. Kirjoitusprosessin aikana tuntui siltä, että kaikki ympärillä oleva liittyi tavalla tai toisella työn alla olevaan tekstiin.
Kirjasi rehevästä ja maagisesta kirjoitustavasta tulee mieleen eteläamerikkalainen maaginen realismi. Onko sinulla jotain kirjallisia esikuvia? Minkälaisia kirjoja itse luet?
Maaginen realismi tarttui tekstiini varmaan jo vuonna 2003, jolloin opiskelin vuoden Chilessä. Sen jälkeen olen opinnoissani keskittynyt latinalaisen Amerikan kirjallisuuteen ja imenyt lisää vaikutteita. Luen pääasiallisesti maailmankirjallisuutta, ja heikot kohtani löytyvät nykykirjallisuudesta ja kotimaisesta kirjallisuudesta. Olen tosin viime aikoina yrittänyt paikata sivistystäni etenkin kotimaisen kirjallisuuden osalta. Ihailen suunnattomasti islantilaista Vigdís Grimsdóttiria, jonka lyyrinen proosa räjäytti tajuntani kymmenisen vuotta sitten. Vaivun jokaisen lukemani kirjan jälkeen aina jonkinlaiseen Vigdís Grimsdóttir -psykoosiin. Nautin kirjallisuudesta, joka hämärtää rajat toden ja kuvitelman välillä, arkirealistinen fiktio saa minut puolestaan vain haukottelemaan.
Kirjassa keskeiset henkilöt ovat naisia. Vaikka monet heistä kokevat väkivaltaa tai alistamista miehiltä, naiset kuvataan rohkeina, ruumiillisina ja riemukkaina. Halusitko tarkoituksella kirjoittaa juuri naiseudesta?
Kyllä. Raskaaksi tulemiseni jälkeen pohdin paljon naisen ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Äidiksi tuleminen oli elämäni alkukantaisin ja eläimellisin kokemus, ja lähdin hahmottelemaan kirjani naisia nimenomaan tähän kokemukseen liittyvien kysymysten kautta. Halusin myös kirjoittaessani kiinnittää huomiota siihen, että uhriutumisen ja passiivisuuden sijaan kirjani naiset olisivat olosuhteista riippumatta itsenäisiä ja voimakkaita hahmoja. Myös naisen halu on taiteessa edelleen jonkinlainen tabu, jonka halusin räjäyttää kappaleiksi. Oli myös virkistävää antaa miehille kerrankin pelkkä statistin rooli.
Kirjassasi luonnossa tapahtuu usein mullistuksia samalla kun ihmisille tapahtuu jotain järkyttävää. Minkälainen on oma suhteesi luontoon, ja miten luonto on vaikuttanut kirjoittamiseesi?
Asuin kuusi vuotta Turussa Ruissalon saarella. Vaikka saarelta on vain viisi kilometriä keskustaan, on henkinen etäisyys kaupunkiin paljon pidempi. Kesällä ukkonen katkoi aina sähköt, ja talvella hautauduimme lumikinosten keskelle. Luonto oli jatkuvasti läsnä arjessani. Asunnossamme ei ollut suihkua, ja pesulle päästäkseen piti kantaa sadevettä saunalle ja lämmittää se puilla. Keittiön nurkista puski hiiriä ja kuoriaisia, keväällä äänimaailman kyllästivät saaren linnut, ja kesäisin pihalla loikkivat metsäkauriit, jänikset ja ketut. Luonto ikään kuin lävisti tajuntani ja tihkui sitten kirjoitusprosessin kautta tekstiin. Asun nykyään keskustassa, mutta saari elää minussa edelleen fyysisenä kokemuksena. Pystyisin yhä pyöräilemään vanhaan kotiini vaikka silmät kiinni, niin tutuiksi kotimatkan mutkat ja kumpareet tulivat kuuden vuoden aikana.
Mikä oli vaikeinta kirjan kirjoittamisessa?
Sanoisin, että alussa haastavinta oli naisen seksuaalisuudesta kirjoittaminen. Kulttuurimme on niin läpeensä miehisen katseen kyllästämä, että ajauduin jatkuvasti kirjoittamaan tekstiä tavalla tai toisella heteroseksuaalisen miehen näkökulmasta. Jouduin tekemään töitä, että pääsin viimein irtaantumaan tuosta näkökulmasta. Kuvatessani Ellien heräävää seksuaalisuutta halusin kiinnittää huomiota nimenomaan fyysisiin ja biologisiin lähtökohtiin ja kuvata ruumiissa tapahtuvia muutoksia eräänlaisena hallitsemattomana luonnonvoimana. Miehen seksuaalisuuttahan kuvataan usein primitiivisenä ja aktiivisena voimana, kun taas naisen seksuaalisuus on jotain hallittua ja mystistä, kulttuuriin sidoksissa olevaa energiaa. Halusin rikkoa tämän asetelman. Marthan ja Britan kokemuksissa halusin puolestaan korostaa naisen seksuaalisuutta eräänlaisena autonomisena alueena, jossa miehisellä halulla ei ole mitään sijaa.
Vaikeaa oli puolestaan keskittyä taustatyön tekemiseen. Kirjoittamisen vimma oli niin valtava, etten olisi millään malttanut pysähtyä ja tarttua tietokirjallisuuteen. Ideaalitilanteessa tietäisin aiheestani kaiken tarvittavan ja voisin vain keskittyä kieleen.
Koetko, että yleisen kirjallisuustieteen opinnot ovat vaikuttaneet kirjoittamiseesi?
Yleisen kirjallisuustieteen opinnot tarjosivat välineet tekstin taustalla vaikuttavien ajatusten löytämiseen. Kirjoitin kandini kolumbialaisen Laura Restrepon teoksesta Houre, ja käsittelin tutkimuksessani paljon muistin ja todellisuuden välistä suhdetta. Lukemani teoriat vaikuttivat varmasti esikoisromaanini teemojen syntymiseen. En voi myöskään vähätellä opintojen aikana lukemani kirjallisuuden merkitystä: tuskin olisin ilman opintoja tullut lukeneeksi yhtä paljon ja laajasti erilaista kirjallisuutta.
Entä luovan kirjoittamisen opinnot?
Luovan kirjoittamisen opintojen aikana löysin oman ääneni kirjoittajana. Perusopintojen päätteeksi kuvasin itseäni eräänlaiseksi maatuska-nukeksi, jonka sisälle erilaiset kirjoittaja-identiteetit ovat kerrostuneet päällekkäin. Aineopintojen aikana nuo kerrostumat sulautuivat viimein yhteen ja pystyin hyödyntämään niitä kaikkia samanaikaisesti kirjoittaessani.
Onko sinulla jotain terveisiä Ekhon lukijoille tai kirjan kirjoittamisesta haaveileville kirjallisuudenopiskelijoille?
Etsikää omat vahvuutenne kirjoittajina, ja tulkaa parhaiksi siinä missä jo olette hyviä.
Kysymykset: Rosa Aphalo
Haastattelu on julkaistu aiemmin Ekhon numerossa 1/2016.
