Prometheus ry

Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen ainejärjestö

Page 53 of 56

Millaisen tiedekunnan sinä haluat?

Organisaatiotyöryhmä työssään
Varmaan oletkin kuullut Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistymisestä. Kyseessä on iso hallinnollinen muutos, joka vaikuttaa koko yliopiston organisaatioon ja sitä kautta myös opiskelijoihin. Muutosta valmistelevan työryhmän ensimmäinen ehdotus on nyt ladattavissa pdf-muodossa ja odottaa opiskelijoiden kommentteja.

Prometheuksen Humanitas-yhteyshenkilö Jussi on toivonut promelaisten keskustelevan keskenään siitä, mitä toiveita, pelkoja ja vaatimuksia meillä on yliopiston organisaatiouudistukseen liittyen. Asia on yksittäisen opiskelijan näkökulmasta hyvin iso ja vaikeasti hahmotettava, mutta se tulee kuitenkin koskettamaan ainakin välillisesti jokaista tiedekuntamme opiskelijaa.

Jussi kertoo:

Saattaa olla, että nämä muutokset eivät lopulta ole omassa tiedekunnssamme niin suuria kuin saattaisimme kuvitella. Oli miten oli, yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden on välttämätöntä käydä keskustelua siitä, millaisia tiedekuntamme sisäisiä uudistuksia opiskelijat ovat valmiita hyväksymään tai aktiivisesti kannattamaan. Meillä olisi hyvä olla käsitys esimerkiksi siitä, millaisia laitoskokoonpanoja pidämme mahdollisina. Mitkä oppiaineet esimerkiksi sopivat samaan laitokseen? Millainen laitoskoko on tiedekuntamme kannalta mielekäs?

Jussi vie ääntämme eteenpäin tiedekuntaneuvoston marmorisaleihin, mutta hän tarvitsee näkemyksiämme välitettäväksi. Tämän viestin kommentit ovat yksi hyvä paikka pohtia vastauksia Jussin esittämiin kysymyksiin – ja muihin.

Muistutus: Ekho-juttujen takaraja on 28. marraskuuta

Jos sinulla on tulevaisuus-teeman alle sopiva runo, essee, pakina, artikkeli, arvostelu, novelli, sarjakuva, tutkimus, raportti tai muu teksti, lähesty sillä lehden toimitusta marraskuun 28. päivään mennessä. Tuttuun tapaan Promen pikkujouluissa ilmestyvä numero on avoin myös teeman ulkopuolisia aiheita käsitteleville tuotoksille. Tartu tilaisuuteen ja tee itsestäsi seuraava suomalainen ainejärjestölehti-idoli!

Muotoutumisvaiheessa olevasta lehdestä voin paljastaa, että ainakin sen kansi tulee olemaan hyvin hieno.

Illanviettoa ensi torstaina

Syksyn edetessä on hyvä hakeutua hyvän ruoan ja seuran pariin. Hallituksestakin tuttu Heta emännöi Promen mutkatonta ja vapaamuotoista illanviettoa torstaina 20. marraskuuta klo 19 alkaen. Kaikki tutut ja tuntemattomat promelaiset ovat lämpimästi tervetulleita. Ruhtinaallinen pöytä katetaan nyyttärimeiningillä ja jakamisen hengessä, joten tuo mättöä niin, että kaverillekin riittää.

Juhlien osoite on Piispankatu 6 E 31 aivan yliopiston tuntumassa. Lisäohjeita voi kysellä Hetalta vaikka sähköpostilla osoitteesta hmpyha (ät) utu.fi

Mökkireissu torstaina 30.10.

Promelaisten syysretriitti järjestetään torstaina 30.10. Paikkana on Vasemmistonuorten mökki Aurinkolahti, joka sijaitsee Hirvensalossa. Matka Aurinkolahteen taittuu näppärästi paikallisbusseilla 50 & 51, joiden päätepysäkiltä on opasteet itse mökille. Ottakaa mökille mukaan omaa evästä, makuupussi ja Halloween -kamaa. Lisäksi voit tuoda itsesi ja muiden iloksi esimerkiksi lauta- ja soittopelejä. Mökillä on 16 vuodetta, jotka nopeimmat saavat käyttöönsä ilmoittautumalla etukäteen minulle s-postitse (pekhaap [at] utu.fi).

Yksityiskohtaisemmat ohjeet mökkireissusta lähetettiin Promen s-postilistan kautta. Ota minuun yhteyttä, jos et saanut tuota viestiä. Katso myös Aurinkolahden nettisivut, joilta löydät myös tarpeellista tietoa:
http://www.vs-vanu.fi/aurinkolahti/

Lukupiiri on nyt parempi kuin koskaan

Prometheuksen perinteikäs lukupiiri palaa toimintaan täydellä vauhdilla! Uusi inkarnaatio on laajennettu koskemaan promelaisten ohella kaikkia kirjallisuudesta kiinnostuneita ympäri yliopiston ja koko kaupungin. Se on saanut myös ihka oman blogin osoitteseen kulttuurikalja.wordpress.com – tsekkaa syyskauden kiinnostava ohjelmisto.

Toivotamme kaikki uudet ja vanhat promelaiset tervetulleiksi kulttuurikaljan, sivistyssiiderin tai tekstuaalisen teen äärelle!

« Older posts Newer posts »

© 2025 Prometheus ry

Theme by Anders NorenUp ↑