Prometheus ry

Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen ainejärjestö

Page 37 of 56

Keltaisen talon tuparit ensi viikon perjantaina!

Keltainen talo on pitkän odottelun jälkeen viimein meidän, ja nyt on aika pitää kaikkien tuparit! Promen lisäksi tupareita ovat olleet järjestämässä Hurma, Kuvatus, Muusa ja Tritonus.

Saapukaa siis paikalle sankoin joukoin ensi viikon perjantaina 4.3. klo 18 alkaen. Sisäänpääsy tietenkin ilmainen.

Ainejärjestöt tarjoilevat tupareissa syötävää, juotavat tulee jokaisen hoitaa itse opm-periaatteella. Tupareissa on villasukka-pukukoodi, jota suositellaan lämpimästi noudatettavan, sillä talon viileähkö lattia voi saada varpaat kipristelemään.

Keltainen talo sijaitsee pompöösimäisesti nimettyjen Historicum-, Artium– ja Minerva-rakennusten läheisyydessä, joten tupareissa annetaan myös Keltaiselle talolle oikea nimi. Kaikki halukkaat voivat antaa oman ehdotuksensa, joista paras valitaan talon uudeksi nimeksi. Maineen ja kunnian lisäksi niminikkari palkitaan lahjuksin. Äänestyslippusia otetaan vastaan kello 23:00 asti, minkä jälkeen esiraadin valitsemista nimistä äänestetään voittaja.

Voi myös vaikuttaa siihen, mitä musaa bileissä kuunnellaan! Lisää omat suosikkibiisisi tupareita varten luotuun Spotify-soittolistaan. Tupareihin voi myös ilmoittautua Facebookissa, ja samalla voi tsekata, minkälaisia kasvoja paikalle on tulossa.

Ja huomioikaa – keltainen talo on oikeasti meidän, voimme olla siellä kunnes aamu sarastaa!

Opintopiiri kokoontuu jälleen to 24.2. klo 10-14

Prometheuksen opintopiiri kokoontuu jälleen torstaina 24.2. klo 10-14 Sirkkalan pihan Keltaisessa talossa.

Opintopiirissä jokainen opiskelee omia juttujaan (tosin tiloissa on myös huone, jonne voi mennä tekemään ryhmätöitä). Ideana on, että yhteinen kokoontuminen ensinnäkin saa sinut sängystä ylös eli määrää ainakin parin tunnin pätkän viikosta, jolloin sinulla on aikataulutettu työhetki. Toiseksi, työmotivaatio on korkeampi, kun ympärillä muutkin puurtavat. Tämä auttaa itsenäisessä työskentelyssä, jota kirjallisuustieteilijöillä tunnetusti on paljon. Ja kokeiltu on – homma toimii!

Opintopiirin kokoontumiset sovitaan osallistujien aikataulujen mukaisesti viikoittain, joten jos torstai ei sovi sinulle, laita minulle muita ehdotuksia (ueator [at] utu.fi). Opintopiiri voi toki kokoontua useamminkin, jotta jokainen pääsisi osallistumaan ainakin kerran viikossa.

Liity sinäkin mukaan! Teetä on jälleen tarjolla aamun piristykseksi!

Eka kerta

Sydämellisesti tervetuloa hallituksen  neljänteen kokoukseen 24.2. kello 18 Keltaiseen taloon! Historiallisessa kokouksessa keskustelemme muun muassa vuoden 2010 toimintakertomusluonnoksesta ja tulevan hyvinvointikyselyn toteuttamisesta. Lisäksi päätämme kevään ulkomaan ekskursion kohteen.

Luvassa siis jännittäviä käänteitä ja kenties jopa kevään ensimmäinen äänestys! Tätä et halua missata! Ota mukaan oma teemukisi, pilkkuviilasi ja äänesi!

– – –

Asialista

1–5 § Kokouksen avaaminen. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Asialistan hyväksyminen. Ilmoitusasiat. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen.

6 § Toimintakertomusluonnoksen viimeistely. Viilaamme yhteisvoimin Kallen laatiman toimintakertomusluonnoksen mahdollisimman edustavaksi maaliskuista kevätkokousta varten.

7 § Keväinen ulkomaan ekskursio. Kuulemme matkailutyöryhmän ehdotukset kevään ekskursion kohteesta, päätämme määränpään ja sovimme jatkotoimenpiteistä.

8 § Hyvinvointikyselyn toteuttaminen. Keskustelemme siitä, miten olisi paras kartoittaa jäsenistömme opiskeluhyvinvointiin liittyviä asioita ja päätämme vastuuhenkilöt kyselyä toteuttamaan.

9–12 § Talousasiat. Muut ja tulevat asiat. Seuraavasta kokouksesta sopiminen. Kokouksen päättäminen.

Keltainen talo

Mikä keltainen talo?

Uudet ainejärjestötilat ovat vihdoin valmistuneet ja käytössä! Tilat sijaitsevat Sirkkalan sisäpihalla Kiinamyllynkadun puoleisessa päässä (kyllä, juuri se keltainen hökkeli). Kanssamme tiloja on jakamassa kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Muusa, luovan kirjoittamisen ainejärjestö Kammio, mediatutkimuksen ainejärjestö Hurma, musiikkitieteen ainejärjestö Tritonus, taidehistorian ainejärjestö Kuvatus sekä humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas.

Miten uudet ainejärjestötilat vaikuttavat juuri sinun elämääsi?

Uudet tilat mahdollistavat monenlaisen toiminnan: opintopiirit, juhlat, illanvietot, kokoukset, lukupiirit jne. Tilat eivät ole auki päivittäin jäsenistölle, mutta Prometheus tulee järjestämään monenmoista toimintaa jolloin kuka tahansa jäsen pääsee nauttimaan tiloista. Seuraa siis tiedotusta tulevasta toiminnasta!

Mitä ja milloin?

Ennen virallisia tupareita pääset tutustumaan Keltaiseen taloon jo torstaina 17.2. jolloin kello 10-12 järjestetään opintopiiri (vapaamuotoinen opintopiiri, jossa mahdollisuus hiljaiseen työskentelyyn sekä kanssaopiskelijoiden apuun) ja muuttobileet kello 16 lähtien. Kaikkien talon ainejärjestöjen yhteiset tuparit järjestetään 4.3. ja perinteiset Mannusjuhlat juhlitaan 26.3. Merkitse päivämäärät kalenteriisi ja tule tutustumaan uusiin tiloihin!

« Older posts Newer posts »

© 2025 Prometheus ry

Theme by Anders NorenUp ↑