Yhteistyö


Turun YK-yhdistys toimii yhteistyössä sekä paikallisten että kansallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Myös kansainvälistä yhteistyötä löytyy lähinnä Suomen YK-liiton ja Suomen YK-nuorten toiminnan kautta.

Suomen YK-nuoret

Suomen YK-nuoret on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tavoitteena on tiedottaa YK:n toiminnasta ja tavoitteista nuorille ja opiskelijoille. Suomen YK-nuoret toimii myös kattojärjestönä Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seudun YK-yhdistyksille sekä Suomen Malli-YK-yhdistys FinMUNille. Suomen YK-nuoret myöntää jäsenjärjestöilleen avustusta vuosittain ja tekee niiden kanssa yhteistyötä monin tavoin. Se toimii myös paikallisyhdistysten linkkinä Suomen YK-liittoon. Jokaisesta jäsenjärjestöstä valitaan kullekin kaudelle vähintään yksi edustaja Suomen YK-nuorten hallitukseen. Turun YK-yhdistyksellä on kaudella 2016 Suomen YK-nuoret -vastaava sekä varavastaava, joihin voi olla yhteydessä Suomen YK-nuorten kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen.

Suomen YK-nuoret järjestää monenlaisia tapahtumia, kuten jäsenjärjestöseminaareja, elokuvailtoja, urailtoja, uusien jäsenten infotilaisuuksia sekä seminaareja. Järjestö on aktiivinen myös kansainvälisissä verkostoissa. Suomen YK-nuoret on kansainvälisen YK-nuorten verkoston UNYANETin  (United Nations Youth Associations Network) jäsenjärjestö. Se myös lähettää edustajia nuorille tarkoitettuihin YK-aiheisiin kansainvälisiin konferensseihin. Lisäksi Suomen YK-nuoret järjestää kouluvierailuja ja pyrkii monin tavoin tekemään YK:n tavoitteita tunnetuksi nuorten keskuudessa. Turun YK-yhdistys ja Suomen YK-nuoret vieraili Turun ammattikorkeakoulussa keväällä 2016 ja suunnitelmissa on myös yhteistyössä toteutettava lukiovierailu syyskaudella. Suomen YK-nuoret pyrkii toiminnallaan tavoittamaan erilaisista taustoista tulevia nuoria mahdollisimman laajasti. Uudet kestävän kehityksen tavoitteet ovat tärkeä ja ajankohtainen teema, josta YK-nuoret pyrkii kertomaan nuorille. Vuosi 2017 tulee olemaan Suomen YK-nuorten 50-vuotisjuhlavuosi, jolloin järjestön näkyvyyttä pyritään parantamaan entisestään ja juhlavuotta juhlistetaan monin tavoin.

Löydät Suomen YK-Nuoret myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook
Twitter
Instagram

SONDIP

SONDIP – Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten liitto ry. on vuonna 2006 perustettu suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuutta edistävä kattojärjestö, jonka yhtenä jäsenenä Turun YK- yhdistyskin toimii. YK- yhdistys on myös Sondipin hallituksen jäsen.
Sondip on mukana vaikuttamassa päätöksentekoon osallistumalla viranomaistapaamisiin ja -työryhmiin sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Liiton tavoitteena on jäsenyhdistysten näkyvyyden lisääminen sekä vuorovaikutuksen ja yhteistyön edistäminen viranomaisten ja monikulttuurisuusyhdistysten välillä. Turun YK- yhdistys osallistuu Sondipin järjestämiin yhdistyksillä tarkoitettuihin koulutuksiin sekä mahdollisuuksien mukaan monikulttuurisiin tapahtumiin.

Lisätietoja SONDIP:sta